Torronsuon kansallispuistossa 4.12. |
Vedet olivat syksyllä alhaalla liki marraskuun puoliväliin saakka. Sitten kuukauden aikana Liesjärven vedenpinta nousi 40 senttimetriä! Se toki on tarkoittanut pimeitä päiviä näkynyt täyttyvinä ojina ja jokina. Hyvä niin vettä tarvitaan kyllä.
Retkeillä silti on voinut. Päivän lyhyys ja pimeä keli ei aina houkuta, mutta ei toki estäkään ulkoilua. Ja kyllä välillä on ollut hienojakin kelejä.
Lehdesjoessa vettä on joulukuussa riittänyt, kuva 11.12. |
Syksy ja joulukuukin on ollut verrattain tyyntä. Joitakin puita olen nähnyt tuulien kaatamana. Raskas lumisade marraskuun lopulla katkoi paljon enimmäkseen ohuita puita.
Melontaretken yllätykset olivat lentävää laatua; kotka ja upea sumu. |
Lilluessa tyynessä säässä luonto antoikin jälleen upeita elämyksiä. Lähellä Savilahden nuotiopaikkaa iso lintu lähti lentoon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kotkan Liesjärven kansallispuiston alueella näin. Heti sen jälkeen ihmettelin, kun ilma alkaa samentumaan ja varttissa nousi upea sumu järven päälle. Upea retki vaikka hieman kylmä tulikin kun halusin olla niin paljon paikallaan. Jälleen kerran tuli todettua, että luontoelämyksiä ei saa lähtemättä ulos luontoon.
Ennallistmispoltto lisää luonnon monimuotoisuutta. |
"No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle..." sopii tähän jouluun. Ja pian päivä pitenee ja saamme oikeasti laittaa pesän pikkulinnuille. Hyvää vuoden pimeintä hetkeä ja Joulua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti