Kolme viikkoa eräpiikana

Opiskelen Eerikkilän Urheiluopistossa erä- ja luonto-oppaaksi.  Kouluvuosi on lähestymässä loppua, enää muutama kuukausi jäljellä ja haikeus tämän vaiheikkaan vuoden päättymisestä hiipii jo mieleen. Koulutukseen kuuluu kaksi työharjoittelua. Neljän viikon talviharjoittelun suoritin Lapin Luontoelämyksessä Levillä. Kevätharjoitteluun hakeuduin Jouni Palénin Erärenki-yritykseen. Miksi? Halusin nähdä miten pieni, melko nuori yritys toimii ja voiko Etelä-Suomessa elättää itsensä viemällä ihmisiä luontoon ja tarjoamalla elämyksiä ja kokemuksia eräilyn parissa. Jouni on Eerikkilän eräopaskoulun kasvatti ja miehen iässä uuteen uraan uskaltautunut. Tämä oli myös kiinnostava syy hakeutua Erärengin palvelukseen - olisiko minustakin vielä samaan? Jatkanko koulun jälkeen entisessä, vai olisiko viimein  aika hypätä uuteen ja tehdä sitä mikä on lähellä sydäntä.

Jouni otti heti oppilaan mukaan kaikkeen työhön tasavertaisena työkaverina. Tutustuin yritykseen, kalustoon, turvallisuuteen ja ympäristöön. Kiertelin Liesjärven kansallispuistossa ja perehdyin tulevien retkien reitteihin. Niin kauniita paikkoja ja niin lähellä. Suunnittelimme, aikataulutimme, kuljetimme varusteita, siivosimme paikkoja ja ostimme tarvikkeita. Monenlaista tehtävää asiakaspalvelun taustalla on.

Entä sitten ne elämykset! Kyllä niitä pystyy tarjoamaan täällä Etelä-Suomessakin. Lyhyen työharjoittelujaksoni aikana ehdimme vetämään kaksi luokkaretkeä, isommille ja pienemmille koululaisille. Oli mahtavaa nähdä lasten riemu ja innostus. Pienemmät patikoivat Liesjärven kansallispuistossa Kyynäränharjun yli Savilahden leiripaikalle jossa rakentelimme laavuja, opettelimme nuotion tekoa ja söimme eväitä  tulen äärellä. Katselimme myös lintuja, kasveja ja luonnon ihmeitä. Kuulin jonkun oppilaista hihkaisevan toiselle: "Mahtavaa, kyllä tämä teatterireissun voittaa"- ja sekin on varmasti ollut mukavaa vaihtelua koululaisen elämään. Lopuksi kävimme vielä tutustumassa kotieläimiin läheisellä Kyynärän maatilalla ja kisailemassa puhallusputkiammunnassa. Sää oli keväisen epävakaa, mutta se ei haitannut. Päivän päätteeksi saattelimme iloiset ja väsyneet lapset bussiin.

Isompien lasten kanssa tutustuimme Korteniemen perinnetilaan ja pääsimme kurkistamaan elämään sadan vuoden takaisessa Suomessa. Elettiin omavaraistaloudessa, ilman sähköä ja mukavuuksia. Kaikki tehtiin itse. Eipä tilalle tullut edes tietä. Lapset kulkivat kouluun järven poikki veneellä ja talvella hiihtäen. Tilan eläimet ja rakennukset kiinnostivat lapsia. Kiertelimme tilalla tutkien riihen, navetan, savusaunan ja pirtin.

Lounaalla söimme hampurilaisia - lasten toiveesta, ei Mäkkärissä vaan rannassa tulilla. Lapsetkin osallistuivat ruoan valmistukseen. Päivään kuului myös melko pitkä patikointi kansallispuistossa ja melonta inkkarikanooteilla Liesjärvellä. Se oli riemuisa kokemus, vaikka vähän kurittomia joidenkin kanootit olivat. Sinnikkäästi lapset meloivat ja jo tunnin aikana vesillä liikkumisen salaisuudet alkoivat aueta. Mikä pitkä "liiksatunti" ihan varkain ja ilman pienintäkään nurinaa. Ja taas sivusta kuulin oppilaan kommentin: "Luulin et täällä katsellaan vaan lintuja, mut täähän on ollut tosi hauskaa." Hienoa kuinka nuoret nauttivat luonnon kauneudesta ja kuinka kiinnostuneita he olivat myös historiasta. Tällä retkellä sääkin näytti parastaan. Auringonpaiste kruunasi reissun.

Retkipäivien jälkeen renki ja piika jäivät pesemään ja siirtämään kanootteja, purkamaan leirejä, hakemaan varusteita, eli 'jumppaamaan" vielä eräiksikin tunneiksi, mutta hommasta jäi hyvä mieli. Me ollaan tehty jotain tärkeää. Olimme antaneet lapsille elämyksiä ja samalla ohjanneet heitä arvostamaan ja kunnioittamaa luontoa. Toivottavasti se kantaa hedelmää myöhempäänkin elämään.

Eräpiian työharjoitteluun kuului toki muutakin kuin luokkaretkiä. Teimme virkistys-/tutkimusmatkan Turpoonjoelle Jounin ja muutaman hänen eräopaskaverinsa kanssa. Meloimme joen päästä päähän mahtavassa säässä ja samalla reissulla tutkimme myös minne haarautuva joki vie. Olisiko siellä mahdollisia tulevien retkien reittejä. Mukava, rento päivä, vaikka silläkin oli tarkoitus. Asiakkaita ei voi viedä maastoon, jollei itse tiedä minne mennään. Olisihan joella talven jäljiltä voinut olla yllätyksiä, jotka suljettiin pois retkemme avulla.

Kävimme Eerikkilän Urheiluopistossa vetämään leirikoululaisten melontaretken, kun talon oma väki ei kaikkiin aktiviteetteihin ehtinyt. Eerikkilä oli meille molemmille tuttu, joten työhön oli helppo tarttua. Jouni etuoppaana ja eräpiika loppujoukosta huolehtien. Nuorista ysiluokkalaisista useimmat meloivat innokkaasti. Muutamia heikosti nukuttu yö painoi, siispä peräopas vahti väsyneimmät turvallisesti rantaan muiden seikkaillessa kauempana Ruostejärvellä.

Elämyksiä oli tarjolla myös aikuisille. Harjoitteluni aikana järjestimme kahdelle työporukalle luontoliikuntaa. Humppilassa Urpolan kartanolla ohjasimme Jounin suunnitteleman Villein viikinki - kisan asiakkaille. Joukkueet kilpailivat innokkaasti erilaisissa kaksinkamppailuissa. Jousiammunta, tapparakirveenheitto ym. lajit veivät varmasti ajatukset pois perustyöstä. Eräpiika jännitti hieman ennen kisaa, mutta mukavasti ohjaus ja tuomarointi sujui.  Saimme valittua porukan villeimmän viikingin. Kisailun jälkeen asiakkaiden päivä jatkui kokoustaen ja  viikinkisaunassa kylpien. Piian ja rengin tehtävänä oli varusteiden kokoaminen, huoltaminen ja kuljettaminen.

Toinen työporukka tuli kanssamme melomaan intiaanikanooteilla Turpoonjoelle. Ensin väki pääsi opetusmelonnalle järvelle Jounin kanssa. Samaan aikaan kuljetin asiakkaiden varusteet melonnan päätepisteeseen ja laitoin kahvitarjoilut valmiiksi.

Joimme kahvit ja jutellen vielä jokimelonnasta. Sen jälkeen pääsimme matkaan keväiselle joelle. Jouni huolehti väestä meloen ensimmäisenä ja minä viimeisenä varmistaen ettei kenelläkään takana ole ongelmia. Matkalla melojat ihmettelivät kuinka eivät ole tienneet miten upea paikka on aivan heidän kotikonnuillaan. Koskikohdissa riemu oli suuri, "veden vuoristorata" kuljetti kanootteja. Välillä joku kanooteista tömähti joen penkkaan, mutta tuuppaus takaisin ja matka jatkui. Joku putosi penkiltäkin, mutta siitä seurasi vain iloista kikatusta. Matkan kommentteja: " Ihanaa heittäytyä ja huomata että selviää, eikä haittaa vaikka vähän mokaakin." ja "Nyt pelottaa, että tämä loppuu ihan kohta". Ja loppuihan se, mutta kuka estää tulemasta uudelleen. Ja kuulosti siltä, että joku varmasti tuleekin.

Saattelimme iloisesti porisevan joukon jatkamaan iltaa Härkätien Elämysportaan  Sarin ja Jorman hoiviin. Piika ja renki kiiruhtivat kanoottien pesuun ja kuljetukseen. Rankkoja ja pitkiä työpäiviä, mutta Jounin sanoin; "Olihan meillä tosi kivaa", ja niin olikin. Miten hyvän mielen saakaan, kun ihmiset nauttivat ja ovat tyytyväisiä. Tuntuu, että tällä  työllä on tarkoitus.

Osallistuimme Jounin kanssa myös Korteniemen perinnetilalla pidettyyn leivontapäivään. Piikakin pääsi kokeilemaan ruisleivän leipomista. Paikalla oli paljon väkeä ja ihmettelin kun Jouni tunsi yhden jos toisenkin vieraista. Korteniemen metsänvartijan jälkeläinen oli siis selvästi kotimaisemissaan. Päivä päättyi piian osalta Korteniemen savusaunan lauteille lempeisiin löylyihin. Erärenki jatkoi päivää esitellen toimittaja- valokuvaaja Tea Karviselle Liesjärven kansallispuistoa.

Euroopan kansallispuistopäivää vietettiin 24.5. Olimme Jounin kanssa Torronsuon kansallispuiston tapahtumassa mukana. Veimme halukkaita kävelemään suon poikki Härksaaren louhokselle kolmen tunnin retkelle. Väkeä paikalla tapahtumassa oli runsain määrin ja louhoskävelylle osallistui reipas parikymmentä ihmistä. Suo oli minulle tuttu ennestään, mutta edellinen ilta meni kasveja, lintuja, suon syntyä ja louhoksen historiaa kertaillen, sillä pitäähän oppaan tietää. Ihmiset retkellä olivat taas innokkaita ja kiinnostuneita. Katselimme kasveja ja ihastelimme suon kauneutta, muutamia lintujakin matkalla bongattiin. Louhoksen historia kiinnosti myös väkeä. Tyytyväiset asiakkaat kiitoksineen olivat taas ihana palaute retken jälkeen.

Työntäyteiset, vaihtelevat ja mielenkiintoiset päivät Erärengin palveluksessa alkavat olla takana. Mitä harjoittelu eräpiikana antoi opiskelijalle? Mieleenpainuvia hetkiä luonnossa, ymmärrystä siihen millaista yrittäjän elämä on, paljon lisää tietoa ja taitoa eräoppaan työhön ja varmuutta siitä, että olen oikealla polulla.

Eräpiika Tarja Salmi kiittää ja kuittaa allaolevan runon sanoin:

Etsi kauneutta

niin löydät sen,

Ei se kaukana ole-

Ei kaukana milloinkaan

         -Sara Teasdale-