perjantai 20. maaliskuuta 2020

Kevätpäiväntasauksen aamu Liesjärven kansallispuistossa 2020

Tämähän alkoi siitä, että potentiaalinen asiakas kysyi voisiko jo nyt maaliskuun lopulla meloa Korteniemen perinnetilalta Kyynäränharjulle. Eipä kai mutta tarkistetaan! Ja kamera mukaan!

Kevätpäiväntasauksen aamuna siis kierros, joka ehkä palveli asiakasta, mutta oli kyllä loistoaamu itsellekin. Aluksi katsomaan jo noussutta aurinkoa Kanteluksentielle Liesjärven kansallipuistossa. Tuliko se nyt pilviä kuvauksen harmksi!?

Jäätä oli paljon vedessä, jos kyllä avointakin vettä. Melomalla täältä ei pääse. Kuvaamisessa hiukan hankala tuoda värejä esiin.


Menisinkö Korteniemen perinnetilalle? Juu!

Pieni poikkeaminen Pirttilahteen ja samoin pikapysähdys joutsenparin luokse Välijoen sillalle. Välijoki johtaa vedet Tapolanjärveltä Kyynärään. Joki ei ole kovin helposti melottavissa, tukkoisuutta on varsinkin Kyynärän päässä. Sikäli jännä alue, että joki kuuluu osakaskunnalle, rantakaistale kansallipuistoon ja kaistaleen ulkopuolella on yksityistä maata.

Korteniemen parkkipaikalla oli asuntoauto, mutta sen asukkaita toivottavasti häiritsemättä astelin Ahonnokan alueelle. Aamukahvia kovasti jo ajattelin, kun sen kotona jätin juomatta. Sämpylä maistui kera sen.

Ahonnokka on maiseman vanhinta metsää. Se on niin monimuotoista! Kävely saa mielen syöverit kumpuamaan ammoisista ajoista; koska tuo puu on ollut pieni? Entäpä kivi, jonka jääkausi on on paikalleen tuonut? Onko sillä henki?



Korteniemen perinnetilalla jäätä oli rannoilla, mutta isommat selät olivat avoimia. Aikamoinen tuuli. Tila nukkuu talvea. Samanlaista ei varmaan ollut 100 vuotta sitten. Tilallahan eletään nytkin sitä 1910-luvun aikaa, tosin vain kasvukautena. Luulen, että aikoinaan näin vähäluminen ja lämmin talvi olisi otettu riemulla vastaan. Talvesta olisi hyvin selvitty. Eikä koronakaan sinne silloin olisi kai millään eksynyt.

Meno muuttui linturetkeksi, kun Korteniemen yli 120-vuotiaalla savusaunalla käpylinnut olivat vastassa. Taisin pelästyttää ne sauna malkakaton alta lentoon - no olihan jo kuitenkin aamu. Komea punainen ilmestys! Onko sitten pikkukäpylintu vai isokäpylintu - aatoksia saa esittää! 



Lisäksi heinäsorsapari oli saunan rannassa. Alku huomaamisen jälkeen linnut antoivat itseään kuvata. Jää piti mukavaa kumistelua ja helinää niin Korteniemen uimarannan kuin savusaunan rannan puolilla. Useammassakin paikassa sitä koitin kuvata ja äänittää jäiden ääntä, jota kohta lopuksi videolla (se kannattaa katsoa äänten kera).

Vielä kävin katsastamassa Kopinlahdella Kyynäränharjun eteläpään jäätilannetta. Ja jäätä oli vielä ihan reilusti lahdilla, selkäosa järveä oli avoin täälläkin. Vedet ovat tosi tai oikeastaan ennätyksellisen korkealla, joten virtauksia on arvaamattomissa paikoissa. Mutta silti, melonta saa odottaa ehkä viikon kaksi vielä. Normaalisti Liesjärvestä ja Kyynärästä jäät katoavat kokonaan huhtikuun puolenvälin tienoilla, joten aikaisessahan tämä olisikin.






maanantai 13. elokuuta 2018

Melontaretki lahjana pyöreitä täyttäneelle ja lähisuvulle

Meitä kahdeksaa retkeilijää odotti Kyynäränharjun eteläpäässä Erärenki Jouni, hänen renkinsä Juho ja viisi Nahani-kanoottia. Edessä oli heinäkuinen maanantai ja heikkoa tuulta helteisellä Liesjärvellä. Retken tarkoituksena oli juhlistaa Aarnon 60-vuotistaivalta, josta viime vuosien viikonvaihteet sankari on viettänyt maratoneilla. Lauantaina oli juostu se uusin eli numero 216. Kaukana takana oli myös Bostonin karsintarajan alitus. 60 vuoden pyykki on sikälikin tervetullut, että juoksija siirtyy silloin uuteen sarjaan ja kultamitalipystien todennäköisyys kasvaa entisestään!

 
Erärenki opasti perusasiat. Oli varattuna kelluntaliivit ja valikoima meloja, joista jokaiselle osoitettiin omalle pituudelle sopiva. Intiaanit ovat alunperin suunnitelleet kanootit sisävesille. Meidän kanoottimme oli tehty ihan äskettäin käsityönä Forssassa. Nahani on avoin ja ottaa korkeahkon laidan takia enemmän tuulta kuin eskimoiden merellä käyttämä kajakki. Retken nuoriso-osasto rupesi puhumaan eskimokäännöksestä, mutta arvelimme, että erityisesti tahallinen yritys johtaisi isoon lisälaskuun. Kameroita ja kännyköitä varten Erärenki jakoi 5 litran kannelliset kanisterit, jotka sai kiinni kanootin penkkiin. Vahingon sattuessa niitä ei olisi tarvinnut etsiä pohjasta kovin laajalta alueelta. Tärkeä varuste oli tietysti kelluntaliivi. Melojilta edellytetään kyllä  perusuimataitoa..

Jouni rauhoitteli, että kaatumiset tapahtuvat yleensä rantavedessä. Kanoottiin menemisessä ja siitä rantautumisessa on omat tekniikkansa, joita on paras noudattaa. Retki meni ennakkokuvitelmista huolimatta hienosti. Dramaattisimmat hetket koettiin kun kaksi lippalakkia joutui veden varaan. Eivät sentään yhtä aikaa. Vielä taukopaikalla kerrattiin, miten naapurikanootista saatiin viime hetkellä mela alle ja niin estyi lippis vajoamasta Ahdin valtakuntaan.

Unohdin retkiaamuna Voltarenin, joka on 66-vuotiaan parhaita ystäviä, mutta unohtipa polvikin kenkkuilun. Kömmin kanootin keulaan kuin nojatuoliin. Istumapaikka vaikutti ensin pelottavan korkealta, mutta Nahani oli heikossa tuulessa vakaa kuin kotisohva. Asento oli hyvä, koska keskivartalosta sai vääntöa melomiseen. Muistelin Kalle-isoisän neuvoja 1960-luvun verkkojen laskemiskerroilta: soutamisessa ei väistellä kantoja eikä roiskiminen vie eteenpäin. Ehkä se pätisi melomiseenkin. Erärenki Jouni oli lähtörannalla kehottanut välttämään kanootin kolauttamista melalla. Antoi hän muitakin neuvoja, mutta alkujännityksessä ne olivat menneet ohi. Perällä istuva on pääsääntöisesti se, joka ohjaa, mutta meloo toki itsekin. Muuten kanootti menee ympyrää.
 
Seurueemme eteni vakaasti kohti avarampia vesiä. Yksi kanootti tuli ensin siksakkia perässä. Etumeloja innostui niin vahvaan suoritukseen, että perää pitävä serkku ei mahtanut mitään. Kanootti piirteli laajoja kaaria. Erärenki Jounilla oli omakin renki, Juho, joka tuki joukon peräpäässä. Suuntasimme Kyynäränharjun eteläpäästä kohti itää ja Korteniemen perinnetilaa. Kyynäränharju jäi vasemmalle ja oikealla jatkui Liesjärven kansallispuisto. Ympärillämme levisivät 1700-luvun laajat kruununmetsät, joista tuli valtionmetsiä 1900-luvulla. Niistä lohkottiin Liesjärven kansallispuisto, Tammelan Metsäkoulun alue ja Korteniemen perinnetila. Ohitimme Savilahden telttapaikan. Vasemmalla lehvästön kätköissä oli 1950-luvulla kohauttaneen Taaben huvila. Kaukana näkyi Hiiliniemi, jonka hiekkarannat ovat niin mökitettyjä, ettei niille kannata rantautua.

Liesjärven länsipäässä oli yllättävän paljon saaria ja kivisiä rantoja. Pohjaa ja sen kiviä oli kiintoisaa tähyillä kapeikoissa. Korkeimmissa pohjakivissä oli selvästi venemaaleja. Onneksi kanootin syväys on niin matalalla, ettemme jättäneet lisämerkintöjä kulkureitille. Vähän säikähtelimme; iso pohjasta työntyvä järkäle on vaikuttava ilmestys.


Matkalla Jouni näytti kalasääsken pesää. Emolinnun kaartelu oli komeaa. Pariskunta on pesinyt samalla pesällä viisi vuotta. Melkein joka vuosi on ollut poikaset. Äitilintu kuulemma jättää isän huolehtimaan poikasista ja suuntaa aikaisemmin etelään. Lentoharjoitukset ja muu aikuisen elämään perehdytys jää isän huoleksi. Koska pesä on sen verran hontelon oksan varassa, sen putoamisen varalta on linnuille jo rakennettu lähelle varapesä. Paluumatkalla havaitsimme pesän laidalla kaksi nokkaa kurkkimassa. Aarno sai niistä hyvän valokuvan.

Retken pääasia oli tietysti evästauko, jota varten rantauduimme Pitkäkärjen niemeen. Jouni kaivoi repustaan kahvi- ja teetermokset sekä vaimon paistamat pullat. Kyllä maistuivat. Pienen matkan päässä veden takana olisi ollut Korteniemi, mutta sinne emme tällä kertaa tavoitelleet. Nuoriso kävi uimassa ja roiskutti vettä kuin kuusivuotiaana. Paluumatka meni nopeasti, meloimme jo kokeneesti. Heikko tuuli oli tyyntynyt. Liesjärvi oli peiliä ja poutataivas näkyi sekä ylhäällä että veden kalvossa alhaalla. Lippalakit pysyivät päässä ja ihailimme maisemaa korkeuksista alas syvyyksiin. Pahin auringon porotus piti taukoja pilvien takana. Hieno tapa viettää heinäkuista hellepäivää!

Retkiporukkamme oli 25-66-vuotias. Minun piti olla se vanhin. Ei se mitään, mutta kun olin myös rapakuntoisin. Muut olivat urheilullisia, oli juoksija, jooganopettaja, kuntosalin harrastajat ja vielä maajoukkuetason cheerleader, joka myös valmentaa muita! Viikkoa ennen retkeä päätin palauttaa käsivoimat, jotka lapsena olin saanut isoisälle verkkoa soutaessani. Päätin myös voidella kuluneen polven, jotta pääsen voihkimatta kanoottiin. Aloin pumpata kilon painoa kummallakin kädellä television ääressä.  Päätös piti yhden Pokkaa pitää -jakson verran, mutta retki meni silti mukavasti. Kanoottiinkin pääsin vaivatta, vaikka polven voitelu unohtui aamulla. Oikeassa käsivarressa oli retken jälkeisenä aamuna sellaista tuntemusta, että jotain hyödyllistä sillä oli tehty. Yllättävän vähän, mikä lienee Nahanin huippusuunnittelun tulosta.

Jälkeenpäin kävimme syömässä lounasta Eräkeskus Metsäkouluntiellä. Olipahan hyvää sekin!

Teksti ja kuvat Seija, kesälomalainen Lohjan Kärkölästä.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Renkinä Erärengillä

Opiskelen erä- ja luonto-oppaaksi Kiljavan Opistolla Nurmijärvellä. Opiskeluihin on mahdollista
sisällyttää työssä oppimista. Vuoden 2017 lopulla luokallamme oli ohjelmassa kuvitteellinen TYHY
päivän järjestäminen. Luokka jaettiin puoliksi ja toteutimme tehtävän vuorotellen toisillemme. Yksi meidän ryhmän järjestämistä aktiviteeteistä oli tutustuminen Liesjärven Kansallispuistossa
sijaitsevaan Korteniemen perinnetilaan. Aika oli ulkopuolella normaalien aukioloaikojen, mutta
saimme oppaaksemme Erärengin eli Jouni Palenin. Kierros oli aivan mahtava ja Jounista jäi mukava
ja asiantunteva kuva. Myöhemmin tutkittuani Erärengin nettisivuja huomasin kesäaktiviteetteihin
kuuluvan isona osana melonnan, sillä hetkellä päätin kysyä olisiko mahdollista päästä
työharjoitteluun.

Olin onnekas saadessani paikan, toukokuussa sitten vierähti 3 viikkoa Tammelan ja hiukan
Forssankin kauniissa luonnossa. Uudet kujeet aina hiukan jännittävät, mutta huoli oli turha.
Erärengin kanssa tuli loistavasti juttuun. Hämäläinen rauhallisuus tuntuu sopivan omaankin
luonteeseeni hyvin. Erärengillä sain paljon tietoa yrittäjyydestä, tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja
ennen kaikkea sain tehdä monipuolisesti työtä asiakkaiden parissa ja harjoittaa kohtaamisia
oppaan roolissa. Ainoastaan oikeat asiakastapahtumat antavat kokemusta ja osaamista tähän
työhön.

Päivät eivät koskaan olleet samanlaisia. Mukavaa tavata aina uusia ihmisiä, eikä tarvitse jämähtää
sisälle, saati turhautua rutiineihin. Taitaa olla liian hyvää ollakseen totta! Ajattelen asiaa
pidemmälle ja onhan se selvää, että työtekijän rooli on erilainen kuin itse yrittäjän. Vaatii lukuisia
työtunteja ”näkymättömään” taustatyöhön ja puhelimessa ja s-postissakin vierähtää helposti
tunteja. Toisaalta tämä ammatti on yrittäjälle rakas elämäntapa josta nauttii, joten ne rutiinitkin
hoituvat.


Tähän aikaan vuodesta Turpoonjoki on melottavissa koko pituudeltaan. Joki onkin monipuolinen
melontakohde, niin maisemaltaan kuin juoksultaankin. Alkupäässä on mukava virtaus ja pari
koskeakin. Kiviä on, mutta veden ollessa korkealla niitä ei huomaa ja siinä onkin hyvä alkuopastus
tarpeen ennen retkelle lähtöä. Jouni on joskus vaikeimmassa kohtaa rantautuneena ja hiukan
avittaa rannalta jos on tarpeen. Puolessa välissä jokea on ainutkertainen Kievari Kirnu, jonka
burgerista takuulla lähtee nälkä. Ennen ruokailua on kannettu kanootit pien pätkää rakennetun
kosken ohi. Vatsa täynnä on mukava jatkaa levenevää jokea, läpi maalaismaiseman. Reitti päättyy
Portaan kylän laiturille, josta on paluukuljetus autoilla lähtöpisteeseen Eräopistolle.


Toinen mukava kohde on Loimijoki, joka lähtee Forssan Kehräämöltä. Tämä joki on leppoisa ja
melko leveäkin joki. Joella on myös moottoriliikennettä. Veneilijät hiljentävät mukavasti kanootit
kohdatessaan, mutta hiukan saattaa aaltojakin syntyä. Ennen lähtöä on ohjeistettu ottamaan
aallot vastaan keula edellä, jottei synny turhaa keikkumista sivusuunnassa. Tuulisella säällä
Loimijoella joutuu jo hiukan melomaankin. Taukopaikka on Salmistonmäen lintutornilla, joka on
myös varhaismetallikautinen asuinpaikka. Tornista on hienot näkymät Loimilammille, joka on jo
muuttunut melkeinpä kokonaan kosteikoksi. Paikka on hyvä lintujen tarkkailuun. Tornissa juotujen
pullakahvien jälkeen jatketaan melomista vielä hiukan eteenpäin ennen kääntymistä
paluumatkalle. Retkien jälkeen alkaa varsinainen työ, kun kanootit pitää pestä ja nostaa takaisin
trailerille kuljetusta varten.

Erärengin kanoottien vuokrauspaikka sijaitsee Kopinlahdella Liesjärven Kansallispuiston
sydämessä. Siitä onkin mukava lähteä melomaan joko intiaanikanootilla tai kajakilla eripuolille
runsasta vesistöä. Korteniemen Perinnetilalle voi mukavasti tehdä päiväretken tällä tapaa.
Matkalla näkee kalasääsken mahtavan pesäpuun ja emojen liitelyn korkeuksissa. Täydenkuun
aikaan järjestettävät kuutamomelonnat on unohtumaton elämys. Niemen takaa ilmestyvä
matalalla möllöttävä kuu, veden tyyni pinta ja hiljaisuus ovat sykähdyttäviä.



Työssäoppmisjakso meni kuin siivillä ja haikeana siirryin takaisin koululle vielä pariksi viikoksi
ennen valmistumistani. Onneksi asun lähellä Tammelaa, joten visiitti Erärengillä tuskin jää
viimeiseksi.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Melomassa Onkimaanjärvellä

Onkimaanjärven rannoista osa kuuluu Liesjärven kansallispuistoon. Ilvesreitti kulkee puolella järven rannoista tai rantojen läheisyysestä yhdistäen Karkkilan mm. kansallispuistoihin ja Hämeenlinnaan. Melontaretken tarkoitus oli kuitenkin katsastaa millainen vesistö on emmekä ihan käyneet kansallispuiston maaperällä, lähellä kyllä. Onkimaankaan emme nyt ryhtyneet, kalavehkeitä ei ollut edes mukana. Ilmeisesti aika satoisa järvi kuitenkin on, koska seisovia pyydyksiä oli paljon laskettuna.
Eteläpään nuotiopaikalla voi penkeillä vaikka levähtää

Lähdimme vesille järven eteläosasta, Santalahdesta, kivisten rantojen välissä olevalta pieneltä hiekkaisemmalta rannalta. Karhunsalmentie menee aivan vierestä, joten kanootin vesillelasku oli helppoa. Autollekin löytyi helposti läheltä parkkeerauspaikka. Parinsadan metrin päässä laskupaikasta on myös Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarjoama nuotiopaikka.

Onkimaanjärvi on mukava melottava. Pienehkönä järvenä siinä ei ole suuria selkiä, joista tuuli pääsisi puhaltamaan hirmuisesti. Ehkäpä sanat rikkonainen ja monimuotoinen kuvastavat järveä. Rannat ovat osin jylhäpiirteiset ja sama jatkuu veden allakin. Kartan mukaan syvin kohta on yli 15 metriä. Vastaavasti kareja ja kiviä on "riittävästi" varottavaksi.

Saarissa on mukavia muotoja
Löysimme matkalla kolmen kunnan välisen pisteen. Meloimme Karkkilasta Lopen kautta Tammelaan kahden maakunnan alueella. Ei monella pikkujärvellä ole tätä mahdollisuutta. Selvä ero oli kaupunki-ilman ja maalaisilman välillä :-). Järvi on muodoltaan hieman vasaran muotoinen. Varsi on kaakko-luode suunnassa ja reilun 3 km ja lyöntipäätä on  lounais-koillissuunnassa reilu 2 km. Kun rantoja vesillä mukailee, niin matkaa kertyy selvästi yli 10 km.

Pohjoispään laavu 
Järven pohjoispäässä on laavu ja puucee & puuvaja. Lähtöpaikasta Karkkilasta ollaan tällöin tultu Tammelan puolelle, joten laavun huollosta vastaa Hämeen virkistysalueyhditys. Laavu on Huutonokasta n. 300 metriä koilliseen. Helposti laavu ei järveltä näy eikä rantautuminenkaan ole helpoimmasta päästä. Vieraskirjasta päätellen rauhassa laavulla saa kyllä olla, siksi harvakseen merkinöjä oli.

Karkkilan ja Lopen rannoissa mökkejä on runsaasti, Tammelan puolella, joissa Liesjärven kansallispuiston osakin on, ei taida olla ainuttakaan. Laavusta 700 metriä rantaa länteen päin näyttäisi järveltä ja kartasta katsoen olla mahdollinen kanoottien/kajakkien laskupaikka. Vielä on tarkistamatta, josko varmasti autolla tuohon paikkaan pääsee.

Tuosta lähtisi puro seuraavaan järveen.
Paluumatkalla kävimme katsomassa Vuotinainen järveen lähtevän joen suun. Reilu kilometrin matkalla on kartan mukaan kolmisen metriä tiputusta, joten varmaan ihan sulassa sovussa kanootti ei järveltä toiselle mene. Joen lähtö ainakin näytti liian kiviseltä melontaan.

Tuntuma retkemme jälkeen oli, että olipa kiva pikku järvi. On oikein kaksi eri tulisija paikkaa ja kansallispuistoakin ihailtavana. Jotensakin monimuotoinen. Eipä tänne useamman kuin kahden päivän melontaa ehkä voi suositella, mutta Ilvesreitti toki mahdollistaa yhdistämään retkeen patikointia.

Erärenkinä sitä katsoo tietysti, millaisia kuljetuksia ja kuljetuskustannuksia kanoottien tai kajakkien tuonti voisi merkitä. Onkimaanjärven läheisyys yllätti; matka on tukikohdastani likipitäen sama kuin Turpoonjoelle ja Saaren kansanpuistoon joten n. 20 eurolla per suunta se on mahdollinen tarjota.
Ilvesreitti kulkee Onkimaanjärven itälaitaa.


lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuaattona Jänhijoella

Alkumatka oli mukavaa ja mutkaista. jokea.
Turvallinen oli olo, kun lääkärin, sairasautonkuljettajan ja VPK:laisten kanssa lähdin ennen kokemattomalle Jänhijoelle Jokioisille. Ja innostunut. Ja ihmettelevä, kun läheltä Terävän siltaa vesille noustessa vieressä asuva henkilö kertoi joen vedenpinnan laskeneen eilisestä useita kymmeniä senttejä. Tosiaan edellispäivän tiedusteluretkellä yksi sivuvirta näytti siltä, että siinä voisi meloa ja nyt se näytti enempi ojalta.

Peltomaiseen maisemaan loi lisäväriä pienet pensaikot.
Matkalla VT2 eli Porin tien alitukseen kiersimme yhden pusikon maitse. Yksi kanoottikunta kuitenkin sinnitteli senkin läpi nousematta kanootista. Vajaan kolmen kilometrin osuus oli mukavaa, mutkittelevaa pikkujokea, jossa virtaus vei kanoottia ja kuskille jäi lähinnä vain ohjaustyö.

Kakkostien jälkeen virtaus ehkä hieman väheni. Isoja hanhiparvia lähti edeltämme; suurimmassa oli useita satoja lintuja.
Sadat hanhet lähtivät joen rannalta lentoon. Muutoinkin lintuja oli runsaasti.
Nämä kuohut kierrettiin maitse
Vajaa pari kilometriä Porintieltä edestä kuului kosken kuohuntaa. Pieni kosken pätkä oli myös matkamme alkuosassa, mutta se ei vaatinut sen parempaa tutkimista eikä kanootista nousua. Nyt tämä uusi koski täytyi käydä katselemassa mailta ja pian selvisi, ettei tällä vedenvoimalla siihen ollut menemistä. Kuohut olisi haastavia kokeineillekin melojille ja lisäksi virtaavan joen yli meni puita, joista ei alitse tai ylitse mahtuntut.

Pohdntaa, mitä tehdään ja
miten kanootitkannetaan.
Ajattelin, että olisiko paras hakea auto ja peräkärry ja siirtää kanootit reilun kilometrin päässä olevalle Setälän lammelle. Mutta reipas asiakasporukka oli toista mieltä: Kannetaan kanootit kuohuvien ohi! Näin tehtiin ja oikea valinta se olikin. Kannettavaa kertyi 300-400 metriä, mutta sen jälkeen joki oli taas mukavasti melottavissa.

Pieni Setälänlammi tuntui lähes järveltä kun sinne saavuttiin. Vesi oli korkealla laajentaen lampea ja jotenkin joen matkalla oli tottunut rannan läheisyyteen. Lammilta jatkoimme vielä puolisentoista kilometriä alittaen mm. Museorautatien. Junaa ei tällä kertaa näkynyt, mutta kuulemma junat jo tilausajoja ajavat. Oisi joskus mukava nähdä höyryävä juna kanootista.

Rantautumiskohdastamme olisi vielä kolmisen kilometriä Myllykoskelle, joka jälleen täytyy kiertää maitse. Joku porukasta mainitsi, että eiköhän nähdä samassa paikassa vuoden päästä ja jatketa matkaa aina Loimijoelle saakka. Mielellään olen silloinkin mukana!

Pääosin peltojen keskellä kulkeva Jänhijoki on varmasti keväällä ja "sadekausien" jälkeen parhaimmillaan. Paikallisten asukkaiden mukaan joki ainakin kakkostieltä ylävirtaan olevalla osuudella saattaa kuivua melontakelvottomaksi. Mutta nyt Vapunaattona joki oli makeimmillaan ja menossa oli seikkailun makua.



keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Talvellakin voi meloa!

Kehräämön alue Forssan keskustassa on kaunis.
Varoituksen ja varautumisen sanat talvimelontaan ovat artikkelin lopussa, vaikka ne ovat toiminnan lähtökohta. Kun tavoite on meloa jokainen kalenterikuukausi, voi päivän valita kelin mukaan. Ja toki pitää löytää se avoin vesi. Se on usein joki, nyt 2016 kahtena ekana kuukautena Loimijoki Forssassa ja Turpoonjoki Tammelassa.

Forssan keskustassa Kehräämöllä Ravintolalaiva Jannun viereisellä laiturilla ei jälkiä näkynyt, mutta ei luntakaan paljoa ollut. Kanootti kärrystä pois, pieni varusteiden siirto ja vesille. Tammikuun alkupuolen pakkasten jälkeen nollakelit oli sulattanut jäät ja vesi oli avointa melottavaksi.
  
Forssan on koripallokaupunki.
Vai onko tämä merkki aikaisemmasta suuruudesta?
Edellisyönä (28-29.1.) satanut ohut lumikerros teki Loimijoen rannat kauniiksi katsella. Vesillä ei muuta liikennettä ollut, mutta monen rannalla kävelijän kanssa katseemme kohtasivat. Meloin Kehräämöltä Kutomolle ja vielä muutamia satoja metrejä Tammelaan päin. Siltojen alla oli puluja ja rannan puissa varislintuja.

Loimijoki on melottavissa molempiin suuntiin, mutta virtauksen vaikutuksen kyllä huomaa. Tekemäni u-käännöksen jälkeen kanootti kulki enemmän itsekseen ja kyydissä sain ihailla maisemia. Kyllä Forssan keskusta onkin kaunis joelta! Punatiiliset entiset tehtaat, Elävien kuvien teatterin seutu ja vanha Koskisilta ovat suosikkejani, varsinkin maiseman toistuessa veden pinnassa.

Kehräämön voimalaitoksella ei putoukseen pääse melomaan, se on viisaasti suojattu jo kauempaa ennen kuin virta on liian voimakas. Alavirran puolelle halutessa on pieni maaosuus kanootin kantamista. Seuraava nostokohta on Vieremän padolla ja siitä olisikin tasaista menoa aina Jokioisten keskustaan asti, elleivät jäät jossain kohdassa estä menoa.

Nyt pienempi melontaretki kuitenkin riitti ja nousin maalle lähtöpaikkaan Kehräämölle. Tavaroiden pakkaus ja kanootin nosto kärryyn, niin tammikuun kalenterimelonta oli tehty. Kahvikupponen Jannulla toki kuului vielä samaan nautintoon.
Finalysonin aikakaudesta kertoo Kutomokin torneineen,
Kutomolla toimii edelleen Finlaysonin suosittu myymälä.  
Helmikuun melonta jäi ihan viimeiseen päivään. Karkauspäivänä ei olekaan tullut aikaisemmin melotuksi. Lähtöpaikka oli Turpoonjoen alaosassa Portaan kylässä; kylän uima- ja venerannassa, jossa jään riitettä joutui melalla rikkomaan, jotta kanootin sai vesille.

Nousimme poikani kanssa varoen kanoottiin ja meloimme vastavirtaan läpi Portaan kauniin kylän vajaan 3 kilometrin verran. Pakkasta oli pari astetta, joten kanoottiin tippuvat pisarat kyllä jäätyivät. Edellisyönä oli pakkasta yli 10 astetta ja parissa kohdassa riite ulottui rannalta toiselle. Ilmetynjoen haarassa näytti jää sen verran vahvalta, ettei sinne ehkä olisi päässytkään.
Riite piti ääntä murtuessaan ja myös rannalla tekemistämme "aalloista" 

Vastavirtaan melonta piti lämpimänä, vaikka hyvin silti siihenkin suuntaan pääsi. Kylältä jatkettiin vielä Rekolantien sillalle, josta käänsimme kanootin myötävirtaan. Eron kanootin kulussa kyllä jälleen huomasi.

Maisema oli mukavan luminen. Vesilintuja ei näkynyt eikä koskikaraa, jota hieman odottelin. Pari joutsenta lensi kauempana illan jo hämärtyessä. Portaan Nahkurinverstaalla emäntä oli ulkoilemassa ja muutaman sanan vaihdoimme kanootista nousematta. Mukavat mutkat ja pian lähtöranta tulikin vastaan. Huolellinen rantautuminen ja jälleen selvittiin kastumatta.

Turpoonjoen maisemaa
Kylmä vesi ja mahdollinen kaatuminen on huono yhdistelmä. Talviseen melontaan on syytä suhtautua varovaisesti ja valmistautua huolella. Hypotermia ei saa iskeä, vaikka harvinainen mutta mahdollinen kaatuminen tapahtuisikin. Isommilla avoimmilla vesillä pitää olla sellainen puku, joka pitää vedessäkin riittävän lämpimänä.

Sisämaassa avoin vesi löytyy usein joesta, jossa rantakin on lähellä. Rannalle pääsyä voi toki riite tai jää hankaloittaa ja siksipä rantoja kannattaa sillä silmällä katsella. Kastumiseen varautuminen tarkoittaa vesitiiviisti pakattuja varavaatteita ja keinoa päästä lämpimään esim. apua soittamalla. Vaikka yleisin kaatumisen paikka taitaa olla rantautuessa, reitiltäkin tulee noutopaikat tuntea. Kova pakkanen lisää kaikkia riskejä, joten talvimelonnan sääkin on hyvä valita sopivaksi.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulun lämpöä

Torronsuon kansallispuistossa 4.12.
Talvipäivän seisaukseen on aikaa kaksi päivää ja ulkolämpömittari näyttää +9 astetta. Kun lunta ei ole ja pilvet peittää taivaan, keskipäivälläkin on aikasen hämärää.

Vedet olivat syksyllä alhaalla liki marraskuun puoliväliin saakka. Sitten kuukauden aikana Liesjärven vedenpinta nousi 40 senttimetriä! Se toki on tarkoittanut  pimeitä päiviä näkynyt täyttyvinä ojina ja jokina. Hyvä niin vettä tarvitaan kyllä.

Retkeillä silti on voinut. Päivän lyhyys ja pimeä keli ei aina houkuta, mutta ei toki estäkään ulkoilua. Ja kyllä välillä on ollut hienojakin kelejä.

Lehdesjoessa vettä on joulukuussa riittänyt, kuva 11.12.

Syksy ja joulukuukin on ollut verrattain tyyntä. Joitakin puita olen nähnyt tuulien kaatamana. Raskas lumisade marraskuun lopulla katkoi paljon enimmäkseen ohuita puita.

Melontaretken yllätykset olivat lentävää laatua; kotka ja upea sumu.
Jäätilanne on vaihdellut. Vesi on kylmää ja pienetkin yöpakkaset tyynellä säällä saavat matalat vedet jäähän. Kyynäränjärvi on saanut kannen syksyn aikana vissiin jo kolmesti. Ja yhtä monta kertaa sen menettänyt. Melomaan olisi päässyt vaikka kuinka monta kertaa ja joulukuussa se pitää aina kokea. Päivä oli 12.12 ja oli myös riitelauttoja vedessä, mutta ei se melontaa yhtään haitannut.

Lilluessa tyynessä säässä luonto antoikin jälleen upeita elämyksiä. Lähellä Savilahden nuotiopaikkaa iso lintu lähti lentoon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kotkan Liesjärven kansallispuiston alueella näin. Heti sen jälkeen ihmettelin, kun ilma alkaa samentumaan ja varttissa nousi upea sumu järven päälle. Upea retki vaikka hieman kylmä tulikin kun halusin olla niin paljon paikallaan. Jälleen kerran tuli todettua, että luontoelämyksiä ei saa lähtemättä ulos luontoon.

Ennallistmispoltto lisää luonnon monimuotoisuutta.
Elokuun 17. päivä poltettuun ennallistamiskohteeseen Peukalolammen lähellä ei ole tullut kunnolla tutustuttua. Aurinkoinen lauantai 19 kalenteriluukun avaamisen jälkeen tämän tilaisuuden soi. Mustaa maata ja puuta, mutta ei ihan karrelle palanutta kovinkaan paljoa, Kauhean kaunista toisaalta. Moni mänty alueelta näyttää kestävän tuon kulon. Niin laji on vuosituhansien saatossa osannut kuorensa kehittää. Alue on kiva kohde käydä katsomassa ja näyttää asiakasryhmillekin. Lumikenkäretkellä täytyy ehdottomasti käydä katsomassa, lumen ja noen kotrasti on varmasti hieno.

"No onkos tullut kesä, nyt talven keskelle..." sopii tähän jouluun. Ja pian päivä pitenee ja saamme oikeasti laittaa pesän pikkulinnuille. Hyvää vuoden pimeintä hetkeä ja Joulua.