keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Melomassa Onkimaanjärvellä

Onkimaanjärven rannoista osa kuuluu Liesjärven kansallispuistoon. Ilvesreitti kulkee puolella järven rannoista tai rantojen läheisyysestä yhdistäen Karkkilan mm. kansallispuistoihin ja Hämeenlinnaan. Melontaretken tarkoitus oli kuitenkin katsastaa millainen vesistö on emmekä ihan käyneet kansallispuiston maaperällä, lähellä kyllä. Onkimaankaan emme nyt ryhtyneet, kalavehkeitä ei ollut edes mukana. Ilmeisesti aika satoisa järvi kuitenkin on, koska seisovia pyydyksiä oli paljon laskettuna.
Eteläpään nuotiopaikalla voi penkeillä vaikka levähtää

Lähdimme vesille järven eteläosasta, Santalahdesta, kivisten rantojen välissä olevalta pieneltä hiekkaisemmalta rannalta. Karhunsalmentie menee aivan vierestä, joten kanootin vesillelasku oli helppoa. Autollekin löytyi helposti läheltä parkkeerauspaikka. Parinsadan metrin päässä laskupaikasta on myös Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarjoama nuotiopaikka.

Onkimaanjärvi on mukava melottava. Pienehkönä järvenä siinä ei ole suuria selkiä, joista tuuli pääsisi puhaltamaan hirmuisesti. Ehkäpä sanat rikkonainen ja monimuotoinen kuvastavat järveä. Rannat ovat osin jylhäpiirteiset ja sama jatkuu veden allakin. Kartan mukaan syvin kohta on yli 15 metriä. Vastaavasti kareja ja kiviä on "riittävästi" varottavaksi.

Saarissa on mukavia muotoja
Löysimme matkalla kolmen kunnan välisen pisteen. Meloimme Karkkilasta Lopen kautta Tammelaan kahden maakunnan alueella. Ei monella pikkujärvellä ole tätä mahdollisuutta. Selvä ero oli kaupunki-ilman ja maalaisilman välillä :-). Järvi on muodoltaan hieman vasaran muotoinen. Varsi on kaakko-luode suunnassa ja reilun 3 km ja lyöntipäätä on  lounais-koillissuunnassa reilu 2 km. Kun rantoja vesillä mukailee, niin matkaa kertyy selvästi yli 10 km.

Pohjoispään laavu 
Järven pohjoispäässä on laavu ja puucee & puuvaja. Lähtöpaikasta Karkkilasta ollaan tällöin tultu Tammelan puolelle, joten laavun huollosta vastaa Hämeen virkistysalueyhditys. Laavu on Huutonokasta n. 300 metriä koilliseen. Helposti laavu ei järveltä näy eikä rantautuminenkaan ole helpoimmasta päästä. Vieraskirjasta päätellen rauhassa laavulla saa kyllä olla, siksi harvakseen merkinöjä oli.

Karkkilan ja Lopen rannoissa mökkejä on runsaasti, Tammelan puolella, joissa Liesjärven kansallispuiston osakin on, ei taida olla ainuttakaan. Laavusta 700 metriä rantaa länteen päin näyttäisi järveltä ja kartasta katsoen olla mahdollinen kanoottien/kajakkien laskupaikka. Vielä on tarkistamatta, josko varmasti autolla tuohon paikkaan pääsee.

Tuosta lähtisi puro seuraavaan järveen.
Paluumatkalla kävimme katsomassa Vuotinainen järveen lähtevän joen suun. Reilu kilometrin matkalla on kartan mukaan kolmisen metriä tiputusta, joten varmaan ihan sulassa sovussa kanootti ei järveltä toiselle mene. Joen lähtö ainakin näytti liian kiviseltä melontaan.

Tuntuma retkemme jälkeen oli, että olipa kiva pikku järvi. On oikein kaksi eri tulisija paikkaa ja kansallispuistoakin ihailtavana. Jotensakin monimuotoinen. Eipä tänne useamman kuin kahden päivän melontaa ehkä voi suositella, mutta Ilvesreitti toki mahdollistaa yhdistämään retkeen patikointia.

Erärenkinä sitä katsoo tietysti, millaisia kuljetuksia ja kuljetuskustannuksia kanoottien tai kajakkien tuonti voisi merkitä. Onkimaanjärven läheisyys yllätti; matka on tukikohdastani likipitäen sama kuin Turpoonjoelle ja Saaren kansanpuistoon joten n. 20 eurolla per suunta se on mahdollinen tarjota.
Ilvesreitti kulkee Onkimaanjärven itälaitaa.


lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuaattona Jänhijoella

Alkumatka oli mukavaa ja mutkaista. jokea.
Turvallinen oli olo, kun lääkärin, sairasautonkuljettajan ja VPK:laisten kanssa lähdin ennen kokemattomalle Jänhijoelle Jokioisille. Ja innostunut. Ja ihmettelevä, kun läheltä Terävän siltaa vesille noustessa vieressä asuva henkilö kertoi joen vedenpinnan laskeneen eilisestä useita kymmeniä senttejä. Tosiaan edellispäivän tiedusteluretkellä yksi sivuvirta näytti siltä, että siinä voisi meloa ja nyt se näytti enempi ojalta.

Peltomaiseen maisemaan loi lisäväriä pienet pensaikot.
Matkalla VT2 eli Porin tien alitukseen kiersimme yhden pusikon maitse. Yksi kanoottikunta kuitenkin sinnitteli senkin läpi nousematta kanootista. Vajaan kolmen kilometrin osuus oli mukavaa, mutkittelevaa pikkujokea, jossa virtaus vei kanoottia ja kuskille jäi lähinnä vain ohjaustyö.

Kakkostien jälkeen virtaus ehkä hieman väheni. Isoja hanhiparvia lähti edeltämme; suurimmassa oli useita satoja lintuja.
Sadat hanhet lähtivät joen rannalta lentoon. Muutoinkin lintuja oli runsaasti.
Nämä kuohut kierrettiin maitse
Vajaa pari kilometriä Porintieltä edestä kuului kosken kuohuntaa. Pieni kosken pätkä oli myös matkamme alkuosassa, mutta se ei vaatinut sen parempaa tutkimista eikä kanootista nousua. Nyt tämä uusi koski täytyi käydä katselemassa mailta ja pian selvisi, ettei tällä vedenvoimalla siihen ollut menemistä. Kuohut olisi haastavia kokeineillekin melojille ja lisäksi virtaavan joen yli meni puita, joista ei alitse tai ylitse mahtuntut.

Pohdntaa, mitä tehdään ja
miten kanootitkannetaan.
Ajattelin, että olisiko paras hakea auto ja peräkärry ja siirtää kanootit reilun kilometrin päässä olevalle Setälän lammelle. Mutta reipas asiakasporukka oli toista mieltä: Kannetaan kanootit kuohuvien ohi! Näin tehtiin ja oikea valinta se olikin. Kannettavaa kertyi 300-400 metriä, mutta sen jälkeen joki oli taas mukavasti melottavissa.

Pieni Setälänlammi tuntui lähes järveltä kun sinne saavuttiin. Vesi oli korkealla laajentaen lampea ja jotenkin joen matkalla oli tottunut rannan läheisyyteen. Lammilta jatkoimme vielä puolisentoista kilometriä alittaen mm. Museorautatien. Junaa ei tällä kertaa näkynyt, mutta kuulemma junat jo tilausajoja ajavat. Oisi joskus mukava nähdä höyryävä juna kanootista.

Rantautumiskohdastamme olisi vielä kolmisen kilometriä Myllykoskelle, joka jälleen täytyy kiertää maitse. Joku porukasta mainitsi, että eiköhän nähdä samassa paikassa vuoden päästä ja jatketa matkaa aina Loimijoelle saakka. Mielellään olen silloinkin mukana!

Pääosin peltojen keskellä kulkeva Jänhijoki on varmasti keväällä ja "sadekausien" jälkeen parhaimmillaan. Paikallisten asukkaiden mukaan joki ainakin kakkostieltä ylävirtaan olevalla osuudella saattaa kuivua melontakelvottomaksi. Mutta nyt Vapunaattona joki oli makeimmillaan ja menossa oli seikkailun makua.



keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Talvellakin voi meloa!

Kehräämön alue Forssan keskustassa on kaunis.
Varoituksen ja varautumisen sanat talvimelontaan ovat artikkelin lopussa, vaikka ne ovat toiminnan lähtökohta. Kun tavoite on meloa jokainen kalenterikuukausi, voi päivän valita kelin mukaan. Ja toki pitää löytää se avoin vesi. Se on usein joki, nyt 2016 kahtena ekana kuukautena Loimijoki Forssassa ja Turpoonjoki Tammelassa.

Forssan keskustassa Kehräämöllä Ravintolalaiva Jannun viereisellä laiturilla ei jälkiä näkynyt, mutta ei luntakaan paljoa ollut. Kanootti kärrystä pois, pieni varusteiden siirto ja vesille. Tammikuun alkupuolen pakkasten jälkeen nollakelit oli sulattanut jäät ja vesi oli avointa melottavaksi.
  
Forssan on koripallokaupunki.
Vai onko tämä merkki aikaisemmasta suuruudesta?
Edellisyönä (28-29.1.) satanut ohut lumikerros teki Loimijoen rannat kauniiksi katsella. Vesillä ei muuta liikennettä ollut, mutta monen rannalla kävelijän kanssa katseemme kohtasivat. Meloin Kehräämöltä Kutomolle ja vielä muutamia satoja metrejä Tammelaan päin. Siltojen alla oli puluja ja rannan puissa varislintuja.

Loimijoki on melottavissa molempiin suuntiin, mutta virtauksen vaikutuksen kyllä huomaa. Tekemäni u-käännöksen jälkeen kanootti kulki enemmän itsekseen ja kyydissä sain ihailla maisemia. Kyllä Forssan keskusta onkin kaunis joelta! Punatiiliset entiset tehtaat, Elävien kuvien teatterin seutu ja vanha Koskisilta ovat suosikkejani, varsinkin maiseman toistuessa veden pinnassa.

Kehräämön voimalaitoksella ei putoukseen pääse melomaan, se on viisaasti suojattu jo kauempaa ennen kuin virta on liian voimakas. Alavirran puolelle halutessa on pieni maaosuus kanootin kantamista. Seuraava nostokohta on Vieremän padolla ja siitä olisikin tasaista menoa aina Jokioisten keskustaan asti, elleivät jäät jossain kohdassa estä menoa.

Nyt pienempi melontaretki kuitenkin riitti ja nousin maalle lähtöpaikkaan Kehräämölle. Tavaroiden pakkaus ja kanootin nosto kärryyn, niin tammikuun kalenterimelonta oli tehty. Kahvikupponen Jannulla toki kuului vielä samaan nautintoon.
Finalysonin aikakaudesta kertoo Kutomokin torneineen,
Kutomolla toimii edelleen Finlaysonin suosittu myymälä.  
Helmikuun melonta jäi ihan viimeiseen päivään. Karkauspäivänä ei olekaan tullut aikaisemmin melotuksi. Lähtöpaikka oli Turpoonjoen alaosassa Portaan kylässä; kylän uima- ja venerannassa, jossa jään riitettä joutui melalla rikkomaan, jotta kanootin sai vesille.

Nousimme poikani kanssa varoen kanoottiin ja meloimme vastavirtaan läpi Portaan kauniin kylän vajaan 3 kilometrin verran. Pakkasta oli pari astetta, joten kanoottiin tippuvat pisarat kyllä jäätyivät. Edellisyönä oli pakkasta yli 10 astetta ja parissa kohdassa riite ulottui rannalta toiselle. Ilmetynjoen haarassa näytti jää sen verran vahvalta, ettei sinne ehkä olisi päässytkään.
Riite piti ääntä murtuessaan ja myös rannalla tekemistämme "aalloista" 

Vastavirtaan melonta piti lämpimänä, vaikka hyvin silti siihenkin suuntaan pääsi. Kylältä jatkettiin vielä Rekolantien sillalle, josta käänsimme kanootin myötävirtaan. Eron kanootin kulussa kyllä jälleen huomasi.

Maisema oli mukavan luminen. Vesilintuja ei näkynyt eikä koskikaraa, jota hieman odottelin. Pari joutsenta lensi kauempana illan jo hämärtyessä. Portaan Nahkurinverstaalla emäntä oli ulkoilemassa ja muutaman sanan vaihdoimme kanootista nousematta. Mukavat mutkat ja pian lähtöranta tulikin vastaan. Huolellinen rantautuminen ja jälleen selvittiin kastumatta.

Turpoonjoen maisemaa
Kylmä vesi ja mahdollinen kaatuminen on huono yhdistelmä. Talviseen melontaan on syytä suhtautua varovaisesti ja valmistautua huolella. Hypotermia ei saa iskeä, vaikka harvinainen mutta mahdollinen kaatuminen tapahtuisikin. Isommilla avoimmilla vesillä pitää olla sellainen puku, joka pitää vedessäkin riittävän lämpimänä.

Sisämaassa avoin vesi löytyy usein joesta, jossa rantakin on lähellä. Rannalle pääsyä voi toki riite tai jää hankaloittaa ja siksipä rantoja kannattaa sillä silmällä katsella. Kastumiseen varautuminen tarkoittaa vesitiiviisti pakattuja varavaatteita ja keinoa päästä lämpimään esim. apua soittamalla. Vaikka yleisin kaatumisen paikka taitaa olla rantautuessa, reitiltäkin tulee noutopaikat tuntea. Kova pakkanen lisää kaikkia riskejä, joten talvimelonnan sääkin on hyvä valita sopivaksi.