Vinkit lumikenkäilyyn Tammelassa

Lumikengillä pääsee paikkoihin, joihin muutoin ei tule mentyä. Poluilla ei tarvitse pysyä. Lumikengät ovat ketterät ja tasoittavat maastossa kulkemista mukavasti. Vaikka aina ei ihan lumen pinnalla pääse kävelemään, umpihangessa eteneminen helpottuu huomattavasti. Ilman lumikenkiä kun voi helposti astua mahdollisiin lumen alla oleviin kuoppiin.

Kuvassa vasemmalla alhaalla on isoimmat ja oikealla
alhaalla pienimmät lumikengät. Kuvan keskellä siniset
kengät ovat sopivia pienten lasten jalkoihin. 

Tekniikka lumikengillä kävelyyn on samanlaista kuin normaalissa kävelyssä ja sauvakävelyssä. Lumesta riippuen jalkoja voi joutua nostelemaan, mutta lumikenkiä ei tarvitse ilmaan saada, vaan kengän takaosa voi laahata lumen pinnalla. 

Lumikengillä pääsee melkein kaikenlaisissa maastoissa. Erärenki vuokraa lumikenkiä Tammelassa Hämeen järviylängöllä. Lähistöllä voi valita kohteen luonteen ja vaikeustasonkin mukaan mm. kahdesta kansallispuistosta. 

Lumikengät ja oheistarvikkeet

Erärengillä on vuokralla pääasiassa Tubbsin Wilderness lumikenkiä. Niitä on kolmea kokoa. Lähtökohtaisesti painavammalle isommat ja kevyemmälle pienemmät kengät. Kuitenkin lumen määrä ja koostumus vaikuttavat sopivan välineen valintaan. Saatavilla on myös kaksi paria pienten lasten lumikenkiä. Ne sopivat jalkaan noin kengän numeroon 32 asti. Vuokrahinnat ovat sivulla https://www.erarenki.fi/lumikengat.html.

Lumikengissä on monenlaisia pohjarautoja. 
Tässä Tubbs Wilderness kengän alapuoli. 

Lumikengät eivät ole liukkaat. Niiden pohjassa on metallisia ulokkeita, jotka pureutuvat lumeen ja jäähän. Varsinkin mäkisessä maastossa raudoista on suurta apua. Irtonaisella lumella voi mäkisissä kohdissa päästä luisumaan lyhyitä matkoja alaspäin.  

Kaikki eivät käytä sauvoja lumikenkäillessä. Varsinkin tasaisessa maastossa eteneminen sujuu hyvin ilmankin niitä. Jos käsissä on jotakin kannettavaa esim. kamera, niin sauvat voivat olla tiellä. 

Sauvoista kuitenkin saa mukavaa tukea kävelyyn ja se aktivoi myös käsiä liikkumaan. Jos ylitettävänä on ojia tai kiivettävänä mäkiä, on sauvoista suuri hyöty. Periaatteessa kävely- ja hiihtosauvat käyvät lumikenkäilyynkin. Omat suksisauvat voivat tosin olla liian pitkät ja kävelysauvoissa ei yleensä ole sompia, jotka hangella mennessä ovat hyvin tarpeelliset. 

Sompa tekee sauvoista tukevat apuvälineet. 

Erärengiltä sauvoja voi vuokrata. Ne ovat sommallisia ja pituudeltaan säädettäviä teleskooppisauvoja. Sauvan sopivaan mittaan vaikuttaa luonnollisesti henkilön pituus mutta myös lumeen uppoamisen syvyys. Sauvoja voi siis joutua säätämään matkallakin. Lähtökohdaksi 160 cm pitkällä sauvat voi säätää n. 120 cm mittaisiksi. Vastaavasti 180 cm pitkälle reilut 130 cm sauvat ja 2 metriselle henkilölle 150 cm sauvat ovat suunnilleen sopivat. 

Miten varustautua retkelle?

Jalkineet kannattaa lumikenkäilemään lähtiessä valita valikoiman tukevammasta talvikenkä päästä. Vaelluskenkä on aika hyvä ja varrellinen lenkkari myös. Kuomat ja sen tyyppiset pysyvät siteissä myös hyvin. Löysät kumisaappaat tahtovat irrota helposti siteistä. Huopikkaat voivat olla hankalat kokonsa vuoksi. Korkoa kengässä ei ole hyvä olla, varsinkaan takaa vinosti lyhenevää. 

Säärystin estää lumen pääsyn kenkiin.

Jos lumi on märkää, on jalkineen vedenpitävyydestä iso ilo. Jos lumi on puuterimaista, ehkäisee korkeampi varsi lumen pääsyä kenkään. Housun lahje tai säärystin on hyvä ulottua kengän päälle. Erärengiltä voi vuokrata säärystimet, jos kenkiin uhkaa mennä lunta.  

Muu vaatetus on ns. säänmukainen. Lämpömittarin lukeman lisäksi tuuli vaikuttaa kovasti varsinkin avoimmilla alueilla. Lumikenkäily on varsinkin paksulla lumella raskasta ja siinä tulee lämmin. Hyvällä hankikannolla rasitus on paljon vähäisempää. Jos retkellä pitää taukoja, on taukotakki hyvä varuste. Hanskojen mallille ei ole erityistä vaadetta, villalapaset lämmittävät märkänäkin. Ehkä vaihtohanskat on hyvä ottaa mukaan. 

Lyhyelläkin retkellä on juomapullo hyvä ottaa mukaan. Reppu kulkee selässä helposti ja sinne saa lisävaatteiden lisäksi evästä energian saamiseksi. Aurinkolasit auttavat lumen pinnan muotojen näkemistä. Hämärään aikaan otsalamppu on hyvä varuste, jos vaikka kenkiä joutuu puhdistamaan lumesta tai jäästä tai siteitä kiinnittämään uudelleen. Pidemmillä retkillä voi varautua retkivälineiden - lumikenkienkin - rikoutumiseen esim. teipillä, nippusiteillä tai/ja rautalangalla. 

Kartta ja kompassi ovat sitä tärkeämpi, mitä vieraammassa maastossa liikkuu. Lumipyryn yllättäessä ei näkyvyyttä juuri ole ja kännykän toiminta voi takkuilla. Maastossa voi matkapuhelinverkkokin olla kuulumaton. Ei siis kannata pelkästään luottaa elektronisiin laitteisiin.        

Parhaat paikat kenkäilyyn

Tammelan ylänkö eli Hämeen järviylänkö on karu metsäinen vedenjakaja-alue. Joku on ylänköä luonnehtinut etelän erämaaksi. Matkaa suurimpiin Etelä-Suomen kaupunkeihin on vain noin 100 km. Tässä ehdotukset kolmeen eri lumikenkäily kohteeseen:

Torronsuon kansallispuistossa lumikenkäily on mielekästä jo ohuellakin lumipeitteellä alla olevan suon vuoksi. Täällä kävelet Suomen paksuimman turvekerroksen päällä. Suo on tasainen kulkea, mäkiä löytyy suon laidalta. Avara maisema käkkyräisine pikku mäntyineen on kuvauksellinen myös talvella, Kulkureitin voi valita vapaasti, tosin huhtikuusta alkaen tietyt suoalueet ovat rauhoitettuja ja kiellettyjä liikkumiselta.

Torronsuolla on paljon avointa tasaista maisemaa.  

Kiljamon parkkipaikka on hyvä lähtöpiste. Sen vieressä on infotaulu ja lähellä myös nuotiokatos ja luontotorni sekä kuivakäymälä. Osoite on Somerontie 732, Tammela. Suolle ajetaan paksulumisina talvina myös hiihtoladut. Huomioithan , että latuja pitkin ei saa lumikenkäillä. Koiran voi suolle ottaa mukaan, mutta se on pidettävä koko ajan kytkettynä. Lisätietoa ja mm. karttoja löydät Metsähallituksen sivulta https://www.luontoon.fi/torronsuo.

Liesjärven kansallispuistossa maastosta löytää Torronsuota enemmän korkeuseroja. Metsissä lunta ei kaikkina talvina ole tarpeeksi mielekkääseen lumikenkäilyyn. Liesjärven puistoon pääsee myös linja-autolla. Pikavuoropysäkki 'Kyynärä' Helsinki-Pori tiellä on juuri Erärengin vuokrauspisteen vieressä. Siitä voi lähteä heti puistoon lumikenkäilemään tai patikoida tietä pitkin kilometrin verran Kyynäränharjun maisemiin.

Korteniemen tuvan eteisessä voi kirjata käyntinsä
vieraskirjaan. Huoneiden ovet ovat kiinni. 

Omalla autolla tullessa voi lähtöpaikan valita muualtakin ja suosittelemiani kohtia on kaksi: Korteniemen perinnetilan ympäristössä on sekä kulttuurimaisemaa että metsää. Metsänvartijoiden raivaamilla pelloilla on jonkin verran avaruutta ja Ahonnokan luona näet alueen vanhimmat metsät. Liesjärven rannalla on myös nuotiopaikka. Järven jäälle voi kenkäilemään lähteä tietysti jäävarauksin. Naskalit mukaan, jos vetten päälle mieli tekee! Parkkipaikka on osoitteessa Korteniementie 242, Tammela. Parkkipaikalla on kuivakäymälät. Hieman aiemmin autolla tullessa on Lehdoksen parkkipaikka (Korteniementie 160, Tammela).

Peukalolammin ympäristössä on parikin nuotiopaikkaa. Niiden maisemissa on mukavia kenkäilyyn sopivia metsiä ja puiston ulkopuolella aukeampaakin maastoa. Kaksvetisen kodalla saa evästauon ajaksi sääsuojaa. Molempien nuotiopaikkojen luona on kuivakäymälät, parkkipaikoilla vessoja ei ole. Parkkipaikat ovat osoitteissa Kanteluksentie 530, Tammela ja Kanteluksentie 580, Tammela. Jälkimäisen osoitteen kohdalla käännetään Katavalammintielle, jota ajamalla parkkipaikat löytyvät. Metsähallituksen sivut Liesjärven kansallispuistosta ovat osoitteessa https://www.luontoon.fi/liesjarvi.

Saaren kansanpuistossa voi lumikenkäilyyn hakea haastetta korkeuseroista. Vaikka puistossa on myös tasaisempia maastoja, on kiipeäminen Kaukolanharjun päälle haastavaa. Tässä maastossa pääsee lumikenkien pitokyky oikeuksiinsa! Vaikka näkötorni on talvella kiinni, kannattaa tornin juurelle kiivetä maisemaa ja Edelfeltin muistokiveä katsomaan. Pyhäjärven rannalla on kaksi nuotiopaikkaa tulisteluhetkelle. Puistossa toimii perinteinen Lounais-Hämeen Pirtti, jossa on hyvät ravintolapalvelut. Lisätietoa Saaren kansanpuistosta on sivulla https://www.luontoon.fi/saari.

Edellä olevien paikkojen välillä kulkee merkitty Ilvesreitti -verkosto. Sitä mukaellen voi lumikengillä tehdä pidemmänkin vaelluksen.

Opastetulle retkelle?

Erärenki järjestää myös opastettuja lumikenkäretkiä ryhmille. Retkikalenterissa on muutamia lumikenkäretkiä, joihin voi ilmoittautua mukaan yksittäinkin. Kun virkistyspäivä esim. työ- tai kaveriporukukoille suunnitellaan usein hyvissä ajoin, on kohteista Torronsuo lumivarmimpana paras valinta. Liesjärven kansallispuistossa on varattava nuotiopaikka, jolloin voidaan retken taukoa viettää oman porukan kesken vaikka pidemmästi. Yhteydenotto retken suunnittelemiseksi mieluiten soittamalla 050 5454722 /Jouni tai sähköpostilla erarenki@gmail.com.

Antoisia hetkiä luonnossa!

T. Jouni, Erärenki

Harjoittelu Erärengillä

Opiskelen Kajaanin ammattikorkeakoulussa Restonomiksi ja erikoistun aktiviteettimatkailuun. Viime keväänä kyselin varovasti, josko Erärenki ottaisi kesälle harjoittelijaa ja onnekseni Jouni ottikin heinäkuun lopusta minut oppeihinsa. Olen kotoisin Loimaalta, joten Tammela ja Forssa ovat sikäli tuttuja paikkoja itselleni ja osin tästäkin syystä kyselin tältä alueelta mahdollista harjoittelupaikkaa. Olin nyt reilun 3 kuukautta harjoittelussa ja nautin joka hetkestä! Kesä meni hujauksessa ja saatiinpa ensilumikin koettua harjoittelun aikana.

Harjoittelun ensimmäisiä kajakointireissuja heinäkuussa.

En ollut ennen tätä kesää melonut koskaan aiemmin. Juuri ennen harjoittelun alkamista osallistuin viikonlopun kestävälle ”kurssille” melonnan alkeista. Meloin sitten kaksi päivää kajakilla Oulujärvellä ennen harjoittelua ja se kyllä kannatti. Oloni oli hieman varmempi ja ajattelin, ettei tarvitsisi sitten ihan niin paljon hävetä osaamattomuuttani. Jouni otti minut oikein lämpimästi vastaan ja tulimme hyvin juttuun. Harjoittelun ensimmäisillä viikoilla sain kokeilla ensimmäistä kertaa avokanoottia, yksin ja kaverin kanssa, ja sup-lautaa. Myöhemmin sain kokeilla ensimmäistä kertaa kaksikkokajakkiakin!

Syyskuun alussa lähdettiin metsästämään auringonnousua aamukuudelta.

Tutustuin yrittäjän arkeen ja kaikkeen siihen asiakkaille näkymättömäksi jäävään osaan, joka vie yllättävän paljon työaikaa. Asiakkaiden kanssa itse fyysinen kohtaaminen on vain pieni osa siitä kaikesta työstä, jota tähän hommaan kuuluu. Jouni heti aluksi varoittelikin, että työ on enimmäkseen roudarina olemista ja kanoottien kantamisesta kasvanut haba tukee kyllä tätä varoitusta täysin. Oli hienoa kuunnella Jounin kertomuksia ja tietoja eri paikoista opastusten aikana. Jounin tietotaito alueesta ja sen historiasta on ehdottomasti yksi hienoimmista asioista hänen retkillään.

Auringonlasku ja kuutamomelonta syyskuun 1.päivänä.

Harjoittelun aikana herättelin takaisin eloon hieman unholaan jääneen ja samalla myös uudenlaisen yhteyden luontoon ja koin monia mahtavia hetkiä vesillä ja maalla. Näin muun muassa monia erilaisia lintuja, yhdelläkin iltamelonnalla jopa 12 kuikkaa kerralla, ja tulipa yhdellä kotimatkalla bongattua ilveskin. Puusta putoava oravakin on ihan tosi juttu!

Torronsuo lokakuun alussa.

Tutustuin moniin mahtaviin tämän alueen yrittäjiin ja sain olla monenlaisissa tapaamisissa ja koulutuksissa mukana. Asiakkaita ja retkiä oli moneen lähtöön ja kaikista niistä kohtaamisista jäi jotain mieleen. Yksikään kohtaaminen ja päivä ei ollut samanlainen kuin aiemmin ja sehän se taitaa olla tämän homman suola. Koskaan ei oikein varmaksi tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Melomisen lisäksi opin ja kokeilin paljon muutakin, esimerkiksi jousiammuntaa, kirveenheittoa, nokipannukahvin keittoa (itse en juo kahvia) ja tulen tekoa tuluksilla. Ja olihan meillä myös opastettuja patikointiretkiäkin!

Kirveenheittoa!

Muutama isompi juttu, joita harjoittelussani teimme/kehitimme, oli Erärengin esteettömät palvelut ja Doerziin tutustuminen ja sinne liittyminen. Esteettömyys on noussut nyt enenevissä määrin pinnalle ja Metsähallituskin muokkaa alueitaan ja reittejään nyt enemmän esteettömiksi. Erärengin esteettömät palvelut on kerätty nyt Esteetön erärenki sivustolle. Sivulta löytyy tietoa omatoimimatkaajalle sekä opastusta haluaville. Doerz puolestaan on elämyssivusto, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin!

Melontaa auringonlaskussa lokakuun 3.päivänä.

Vaikka 2020 taidetaan muistaa lähinnä huonona koronan pilaamana vuotena, sanoisin kuitenkin, että minulle tämä vuosi on ollut mahtavaa oppimista ja hienoja kokemuksia. Ei tarvitse mennä Tammelaa kauemmaksi löytääkseen mahtavia seikkailuja ja uusia kokemuksia.

😍

- Annina

Kevätpäiväntasauksen aamu Liesjärven kansallispuistossa 2020

Tämähän alkoi siitä, että potentiaalinen asiakas kysyi voisiko jo nyt maaliskuun lopulla meloa Korteniemen perinnetilalta Kyynäränharjulle. Eipä kai mutta tarkistetaan! Ja kamera mukaan!

Kevätpäiväntasauksen aamuna siis kierros, joka ehkä palveli asiakasta, mutta oli kyllä loistoaamu itsellekin. Aluksi katsomaan jo noussutta aurinkoa Kanteluksentielle Liesjärven kansallipuistossa. Tuliko se nyt pilviä kuvauksen harmksi!?

Jäätä oli paljon vedessä, jos kyllä avointakin vettä. Melomalla täältä ei pääse. Kuvaamisessa hiukan hankala tuoda värejä esiin.


Menisinkö Korteniemen perinnetilalle? Juu!

Pieni poikkeaminen Pirttilahteen ja samoin pikapysähdys joutsenparin luokse Välijoen sillalle. Välijoki johtaa vedet Tapolanjärveltä Kyynärään. Joki ei ole kovin helposti melottavissa, tukkoisuutta on varsinkin Kyynärän päässä. Sikäli jännä alue, että joki kuuluu osakaskunnalle, rantakaistale kansallipuistoon ja kaistaleen ulkopuolella on yksityistä maata.

Korteniemen parkkipaikalla oli asuntoauto, mutta sen asukkaita toivottavasti häiritsemättä astelin Ahonnokan alueelle. Aamukahvia kovasti jo ajattelin, kun sen kotona jätin juomatta. Sämpylä maistui kera sen.

Ahonnokka on maiseman vanhinta metsää. Se on niin monimuotoista! Kävely saa mielen syöverit kumpuamaan ammoisista ajoista; koska tuo puu on ollut pieni? Entäpä kivi, jonka jääkausi on on paikalleen tuonut? Onko sillä henki?

Korteniemen perinnetilalla jäätä oli rannoilla, mutta isommat selät olivat avoimia. Aikamoinen tuuli. Tila nukkuu talvea. Samanlaista ei varmaan ollut 100 vuotta sitten. Tilallahan eletään nytkin sitä 1910-luvun aikaa, tosin vain kasvukautena. Luulen, että aikoinaan näin vähäluminen ja lämmin talvi olisi otettu riemulla vastaan. Talvesta olisi hyvin selvitty. Eikä koronakaan sinne silloin olisi kai millään eksynyt.

Meno muuttui linturetkeksi, kun Korteniemen yli 120-vuotiaalla savusaunalla käpylinnut olivat vastassa. Taisin pelästyttää ne sauna malkakaton alta lentoon - no olihan jo kuitenkin aamu. Komea punainen ilmestys! Onko sitten pikkukäpylintu vai isokäpylintu - aatoksia saa esittää! 

Lisäksi heinäsorsapari oli saunan rannassa. Alku huomaamisen jälkeen linnut antoivat itseään kuvata. Jää piti mukavaa kumistelua ja helinää niin Korteniemen uimarannan kuin savusaunan rannan puolilla. Useammassakin paikassa sitä koitin kuvata ja äänittää jäiden ääntä, jota kohta lopuksi videolla (se kannattaa katsoa äänten kera).

Vielä kävin katsastamassa Kopinlahdella Kyynäränharjun eteläpään jäätilannetta. Ja jäätä oli vielä ihan reilusti lahdilla, selkäosa järveä oli avoin täälläkin. Vedet ovat tosi tai oikeastaan ennätyksellisen korkealla, joten virtauksia on arvaamattomissa paikoissa. Mutta silti, melonta saa odottaa ehkä viikon kaksi vielä. Normaalisti Liesjärvestä ja Kyynärästä jäät katoavat kokonaan huhtikuun puolenvälin tienoilla, joten aikaisessahan tämä olisikin.

Melontaretki lahjana pyöreitä täyttäneelle ja lähisuvulle

Meitä kahdeksaa retkeilijää odotti Kyynäränharjun eteläpäässä Erärenki Jouni, hänen renkinsä Juho ja viisi Nahani-kanoottia. Edessä oli heinäkuinen maanantai ja heikkoa tuulta helteisellä Liesjärvellä. Retken tarkoituksena oli juhlistaa Aarnon 60-vuotistaivalta, josta viime vuosien viikonvaihteet sankari on viettänyt maratoneilla. Lauantaina oli juostu se uusin eli numero 216. Kaukana takana oli myös Bostonin karsintarajan alitus. 60 vuoden pyykki on sikälikin tervetullut, että juoksija siirtyy silloin uuteen sarjaan ja kultamitalipystien todennäköisyys kasvaa entisestään!

 

Erärenki opasti perusasiat. Oli varattuna kelluntaliivit ja valikoima meloja, joista jokaiselle osoitettiin omalle pituudelle sopiva. Intiaanit ovat alunperin suunnitelleet kanootit sisävesille. Meidän kanoottimme oli tehty ihan äskettäin käsityönä Forssassa. Nahani on avoin ja ottaa korkeahkon laidan takia enemmän tuulta kuin eskimoiden merellä käyttämä kajakki. Retken nuoriso-osasto rupesi puhumaan eskimokäännöksestä, mutta arvelimme, että erityisesti tahallinen yritys johtaisi isoon lisälaskuun. Kameroita ja kännyköitä varten Erärenki jakoi 5 litran kannelliset kanisterit, jotka sai kiinni kanootin penkkiin. Vahingon sattuessa niitä ei olisi tarvinnut etsiä pohjasta kovin laajalta alueelta. Tärkeä varuste oli tietysti kelluntaliivi. Melojilta edellytetään kyllä  perusuimataitoa..

Jouni rauhoitteli, että kaatumiset tapahtuvat yleensä rantavedessä. Kanoottiin menemisessä ja siitä rantautumisessa on omat tekniikkansa, joita on paras noudattaa. Retki meni ennakkokuvitelmista huolimatta hienosti. Dramaattisimmat hetket koettiin kun kaksi lippalakkia joutui veden varaan. Eivät sentään yhtä aikaa. Vielä taukopaikalla kerrattiin, miten naapurikanootista saatiin viime hetkellä mela alle ja niin estyi lippis vajoamasta Ahdin valtakuntaan.

Unohdin retkiaamuna Voltarenin, joka on 66-vuotiaan parhaita ystäviä, mutta unohtipa polvikin kenkkuilun. Kömmin kanootin keulaan kuin nojatuoliin. Istumapaikka vaikutti ensin pelottavan korkealta, mutta Nahani oli heikossa tuulessa vakaa kuin kotisohva. Asento oli hyvä, koska keskivartalosta sai vääntöa melomiseen. Muistelin Kalle-isoisän neuvoja 1960-luvun verkkojen laskemiskerroilta: soutamisessa ei väistellä kantoja eikä roiskiminen vie eteenpäin. Ehkä se pätisi melomiseenkin. Erärenki Jouni oli lähtörannalla kehottanut välttämään kanootin kolauttamista melalla. Antoi hän muitakin neuvoja, mutta alkujännityksessä ne olivat menneet ohi. Perällä istuva on pääsääntöisesti se, joka ohjaa, mutta meloo toki itsekin. Muuten kanootti menee ympyrää.

 

Seurueemme eteni vakaasti kohti avarampia vesiä. Yksi kanootti tuli ensin siksakkia perässä. Etumeloja innostui niin vahvaan suoritukseen, että perää pitävä serkku ei mahtanut mitään. Kanootti piirteli laajoja kaaria. Erärenki Jounilla oli omakin renki, Juho, joka tuki joukon peräpäässä. Suuntasimme Kyynäränharjun eteläpäästä kohti itää ja Korteniemen perinnetilaa. Kyynäränharju jäi vasemmalle ja oikealla jatkui Liesjärven kansallispuisto. Ympärillämme levisivät 1700-luvun laajat kruununmetsät, joista tuli valtionmetsiä 1900-luvulla. Niistä lohkottiin Liesjärven kansallispuisto, Tammelan Metsäkoulun alue ja Korteniemen perinnetila. Ohitimme Savilahden telttapaikan. Vasemmalla lehvästön kätköissä oli 1950-luvulla kohauttaneen Taaben huvila. Kaukana näkyi Hiiliniemi, jonka hiekkarannat ovat niin mökitettyjä, ettei niille kannata rantautua.

Liesjärven länsipäässä oli yllättävän paljon saaria ja kivisiä rantoja. Pohjaa ja sen kiviä oli kiintoisaa tähyillä kapeikoissa. Korkeimmissa pohjakivissä oli selvästi venemaaleja. Onneksi kanootin syväys on niin matalalla, ettemme jättäneet lisämerkintöjä kulkureitille. Vähän säikähtelimme; iso pohjasta työntyvä järkäle on vaikuttava ilmestys.

Matkalla Jouni näytti kalasääsken pesää. Emolinnun kaartelu oli komeaa. Pariskunta on pesinyt samalla pesällä viisi vuotta. Melkein joka vuosi on ollut poikaset. Äitilintu kuulemma jättää isän huolehtimaan poikasista ja suuntaa aikaisemmin etelään. Lentoharjoitukset ja muu aikuisen elämään perehdytys jää isän huoleksi. Koska pesä on sen verran hontelon oksan varassa, sen putoamisen varalta on linnuille jo rakennettu lähelle varapesä. Paluumatkalla havaitsimme pesän laidalla kaksi nokkaa kurkkimassa. Aarno sai niistä hyvän valokuvan.

Retken pääasia oli tietysti evästauko, jota varten rantauduimme Pitkäkärjen niemeen. Jouni kaivoi repustaan kahvi- ja teetermokset sekä vaimon paistamat pullat. Kyllä maistuivat. Pienen matkan päässä veden takana olisi ollut Korteniemi, mutta sinne emme tällä kertaa tavoitelleet. Nuoriso kävi uimassa ja roiskutti vettä kuin kuusivuotiaana. Paluumatka meni nopeasti, meloimme jo kokeneesti. Heikko tuuli oli tyyntynyt. Liesjärvi oli peiliä ja poutataivas näkyi sekä ylhäällä että veden kalvossa alhaalla. Lippalakit pysyivät päässä ja ihailimme maisemaa korkeuksista alas syvyyksiin. Pahin auringon porotus piti taukoja pilvien takana. Hieno tapa viettää heinäkuista hellepäivää!

Retkiporukkamme oli 25-66-vuotias. Minun piti olla se vanhin. Ei se mitään, mutta kun olin myös rapakuntoisin. Muut olivat urheilullisia, oli juoksija, jooganopettaja, kuntosalin harrastajat ja vielä maajoukkuetason cheerleader, joka myös valmentaa muita! Viikkoa ennen retkeä päätin palauttaa käsivoimat, jotka lapsena olin saanut isoisälle verkkoa soutaessani. Päätin myös voidella kuluneen polven, jotta pääsen voihkimatta kanoottiin. Aloin pumpata kilon painoa kummallakin kädellä television ääressä.  Päätös piti yhden Pokkaa pitää -jakson verran, mutta retki meni silti mukavasti. Kanoottiinkin pääsin vaivatta, vaikka polven voitelu unohtui aamulla. Oikeassa käsivarressa oli retken jälkeisenä aamuna sellaista tuntemusta, että jotain hyödyllistä sillä oli tehty. Yllättävän vähän, mikä lienee Nahanin huippusuunnittelun tulosta.

Jälkeenpäin kävimme syömässä lounasta Eräkeskus Metsäkouluntiellä. Olipahan hyvää sekin!

Teksti ja kuvat Seija, kesälomalainen Lohjan Kärkölästä.

Renkinä Erärengillä

Opiskelen erä- ja luonto-oppaaksi Kiljavan Opistolla Nurmijärvellä. Opiskeluihin on mahdollista
sisällyttää työssä oppimista. Vuoden 2017 lopulla luokallamme oli ohjelmassa kuvitteellinen TYHY
päivän järjestäminen. Luokka jaettiin puoliksi ja toteutimme tehtävän vuorotellen toisillemme. Yksi meidän ryhmän järjestämistä aktiviteeteistä oli tutustuminen Liesjärven Kansallispuistossa
sijaitsevaan Korteniemen perinnetilaan. Aika oli ulkopuolella normaalien aukioloaikojen, mutta
saimme oppaaksemme Erärengin eli Jouni Palenin. Kierros oli aivan mahtava ja Jounista jäi mukava
ja asiantunteva kuva. Myöhemmin tutkittuani Erärengin nettisivuja huomasin kesäaktiviteetteihin
kuuluvan isona osana melonnan, sillä hetkellä päätin kysyä olisiko mahdollista päästä
työharjoitteluun.

Olin onnekas saadessani paikan, toukokuussa sitten vierähti 3 viikkoa Tammelan ja hiukan
Forssankin kauniissa luonnossa. Uudet kujeet aina hiukan jännittävät, mutta huoli oli turha.
Erärengin kanssa tuli loistavasti juttuun. Hämäläinen rauhallisuus tuntuu sopivan omaankin
luonteeseeni hyvin. Erärengillä sain paljon tietoa yrittäjyydestä, tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja
ennen kaikkea sain tehdä monipuolisesti työtä asiakkaiden parissa ja harjoittaa kohtaamisia
oppaan roolissa. Ainoastaan oikeat asiakastapahtumat antavat kokemusta ja osaamista tähän
työhön.

Päivät eivät koskaan olleet samanlaisia. Mukavaa tavata aina uusia ihmisiä, eikä tarvitse jämähtää
sisälle, saati turhautua rutiineihin. Taitaa olla liian hyvää ollakseen totta! Ajattelen asiaa
pidemmälle ja onhan se selvää, että työtekijän rooli on erilainen kuin itse yrittäjän. Vaatii lukuisia
työtunteja ”näkymättömään” taustatyöhön ja puhelimessa ja s-postissakin vierähtää helposti
tunteja. Toisaalta tämä ammatti on yrittäjälle rakas elämäntapa josta nauttii, joten ne rutiinitkin
hoituvat.

Tähän aikaan vuodesta Turpoonjoki on melottavissa koko pituudeltaan. Joki onkin monipuolinen
melontakohde, niin maisemaltaan kuin juoksultaankin. Alkupäässä on mukava virtaus ja pari
koskeakin. Kiviä on, mutta veden ollessa korkealla niitä ei huomaa ja siinä onkin hyvä alkuopastus
tarpeen ennen retkelle lähtöä. Jouni on joskus vaikeimmassa kohtaa rantautuneena ja hiukan
avittaa rannalta jos on tarpeen. Puolessa välissä jokea on ainutkertainen Kievari Kirnu, jonka
burgerista takuulla lähtee nälkä. Ennen ruokailua on kannettu kanootit pien pätkää rakennetun
kosken ohi. Vatsa täynnä on mukava jatkaa levenevää jokea, läpi maalaismaiseman. Reitti päättyy
Portaan kylän laiturille, josta on paluukuljetus autoilla lähtöpisteeseen Eräopistolle.

Toinen mukava kohde on Loimijoki, joka lähtee Forssan Kehräämöltä. Tämä joki on leppoisa ja
melko leveäkin joki. Joella on myös moottoriliikennettä. Veneilijät hiljentävät mukavasti kanootit
kohdatessaan, mutta hiukan saattaa aaltojakin syntyä. Ennen lähtöä on ohjeistettu ottamaan
aallot vastaan keula edellä, jottei synny turhaa keikkumista sivusuunnassa. Tuulisella säällä
Loimijoella joutuu jo hiukan melomaankin. Taukopaikka on Salmistonmäen lintutornilla, joka on
myös varhaismetallikautinen asuinpaikka. Tornista on hienot näkymät Loimilammille, joka on jo
muuttunut melkeinpä kokonaan kosteikoksi. Paikka on hyvä lintujen tarkkailuun. Tornissa juotujen
pullakahvien jälkeen jatketaan melomista vielä hiukan eteenpäin ennen kääntymistä
paluumatkalle. Retkien jälkeen alkaa varsinainen työ, kun kanootit pitää pestä ja nostaa takaisin
trailerille kuljetusta varten.

Erärengin kanoottien vuokrauspaikka sijaitsee Kopinlahdella Liesjärven Kansallispuiston
sydämessä. Siitä onkin mukava lähteä melomaan joko intiaanikanootilla tai kajakilla eripuolille
runsasta vesistöä. Korteniemen Perinnetilalle voi mukavasti tehdä päiväretken tällä tapaa.
Matkalla näkee kalasääsken mahtavan pesäpuun ja emojen liitelyn korkeuksissa. Täydenkuun
aikaan järjestettävät kuutamomelonnat on unohtumaton elämys. Niemen takaa ilmestyvä
matalalla möllöttävä kuu, veden tyyni pinta ja hiljaisuus ovat sykähdyttäviä.

Työssäoppmisjakso meni kuin siivillä ja haikeana siirryin takaisin koululle vielä pariksi viikoksi
ennen valmistumistani. Onneksi asun lähellä Tammelaa, joten visiitti Erärengillä tuskin jää
viimeiseksi.

Melomassa Onkimaanjärvellä

Onkimaanjärven rannoista osa kuuluu Liesjärven kansallispuistoon. Ilvesreitti kulkee puolella järven rannoista tai rantojen läheisyysestä yhdistäen Karkkilan mm. kansallispuistoihin ja Hämeenlinnaan. Melontaretken tarkoitus oli kuitenkin katsastaa millainen vesistö on emmekä ihan käyneet kansallispuiston maaperällä, lähellä kyllä. Onkimaankaan emme nyt ryhtyneet, kalavehkeitä ei ollut edes mukana. Ilmeisesti aika satoisa järvi kuitenkin on, koska seisovia pyydyksiä oli paljon laskettuna.

Eteläpään nuotiopaikalla voi penkeillä vaikka levähtää

Lähdimme vesille järven eteläosasta, Santalahdesta, kivisten rantojen välissä olevalta pieneltä hiekkaisemmalta rannalta. Karhunsalmentie menee aivan vierestä, joten kanootin vesillelasku oli helppoa. Autollekin löytyi helposti läheltä parkkeerauspaikka. Parinsadan metrin päässä laskupaikasta on myös Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarjoama nuotiopaikka.

Onkimaanjärvi on mukava melottava. Pienehkönä järvenä siinä ei ole suuria selkiä, joista tuuli pääsisi puhaltamaan hirmuisesti. Ehkäpä sanat rikkonainen ja monimuotoinen kuvastavat järveä. Rannat ovat osin jylhäpiirteiset ja sama jatkuu veden allakin. Kartan mukaan syvin kohta on yli 15 metriä. Vastaavasti kareja ja kiviä on "riittävästi" varottavaksi.

Saarissa on mukavia muotoja

Löysimme matkalla kolmen kunnan välisen pisteen. Meloimme Karkkilasta Lopen kautta Tammelaan kahden maakunnan alueella. Ei monella pikkujärvellä ole tätä mahdollisuutta. Selvä ero oli kaupunki-ilman ja maalaisilman välillä :-). Järvi on muodoltaan hieman vasaran muotoinen. Varsi on kaakko-luode suunnassa ja reilun 3 km ja lyöntipäätä on  lounais-koillissuunnassa reilu 2 km. Kun rantoja vesillä mukailee, niin matkaa kertyy selvästi yli 10 km.

Pohjoispään laavu 

Järven pohjoispäässä on laavu ja puucee & puuvaja. Lähtöpaikasta Karkkilasta ollaan tällöin tultu Tammelan puolelle, joten laavun huollosta vastaa Hämeen virkistysalueyhditys. Laavu on Huutonokasta n. 300 metriä koilliseen. Helposti laavu ei järveltä näy eikä rantautuminenkaan ole helpoimmasta päästä. Vieraskirjasta päätellen rauhassa laavulla saa kyllä olla, siksi harvakseen merkinöjä oli.

Karkkilan ja Lopen rannoissa mökkejä on runsaasti, Tammelan puolella, joissa Liesjärven kansallispuiston osakin on, ei taida olla ainuttakaan. Laavusta 700 metriä rantaa länteen päin näyttäisi järveltä ja kartasta katsoen olla mahdollinen kanoottien/kajakkien laskupaikka. Vielä on tarkistamatta, josko varmasti autolla tuohon paikkaan pääsee.

Tuosta lähtisi puro seuraavaan järveen.

Paluumatkalla kävimme katsomassa Vuotinainen järveen lähtevän joen suun. Reilu kilometrin matkalla on kartan mukaan kolmisen metriä tiputusta, joten varmaan ihan sulassa sovussa kanootti ei järveltä toiselle mene. Joen lähtö ainakin näytti liian kiviseltä melontaan.

Tuntuma retkemme jälkeen oli, että olipa kiva pikku järvi. On oikein kaksi eri tulisija paikkaa ja kansallispuistoakin ihailtavana. Jotensakin monimuotoinen. Eipä tänne useamman kuin kahden päivän melontaa ehkä voi suositella, mutta Ilvesreitti toki mahdollistaa yhdistämään retkeen patikointia.

Erärenkinä sitä katsoo tietysti, millaisia kuljetuksia ja kuljetuskustannuksia kanoottien tai kajakkien tuonti voisi merkitä. Onkimaanjärven läheisyys yllätti; matka on tukikohdastani likipitäen sama kuin Turpoonjoelle ja Saaren kansanpuistoon joten n. 20 eurolla per suunta se on mahdollinen tarjota.

Ilvesreitti kulkee Onkimaanjärven itälaitaa.

Vappuaattona Jänhijoella

Alkumatka oli mukavaa ja mutkaista. jokea.

Turvallinen oli olo, kun lääkärin, sairasautonkuljettajan ja VPK:laisten kanssa lähdin ennen kokemattomalle Jänhijoelle Jokioisille. Ja innostunut. Ja ihmettelevä, kun läheltä Terävän siltaa vesille noustessa vieressä asuva henkilö kertoi joen vedenpinnan laskeneen eilisestä useita kymmeniä senttejä. Tosiaan edellispäivän tiedusteluretkellä yksi sivuvirta näytti siltä, että siinä voisi meloa ja nyt se näytti enempi ojalta.

Peltomaiseen maisemaan loi lisäväriä pienet pensaikot.

Matkalla VT2 eli Porin tien alitukseen kiersimme yhden pusikon maitse. Yksi kanoottikunta kuitenkin sinnitteli senkin läpi nousematta kanootista. Vajaan kolmen kilometrin osuus oli mukavaa, mutkittelevaa pikkujokea, jossa virtaus vei kanoottia ja kuskille jäi lähinnä vain ohjaustyö.

Kakkostien jälkeen virtaus ehkä hieman väheni. Isoja hanhiparvia lähti edeltämme; suurimmassa oli useita satoja lintuja.

Sadat hanhet lähtivät joen rannalta lentoon. Muutoinkin lintuja oli runsaasti.

Nämä kuohut kierrettiin maitse

Vajaa pari kilometriä Porintieltä edestä kuului kosken kuohuntaa. Pieni kosken pätkä oli myös matkamme alkuosassa, mutta se ei vaatinut sen parempaa tutkimista eikä kanootista nousua. Nyt tämä uusi koski täytyi käydä katselemassa mailta ja pian selvisi, ettei tällä vedenvoimalla siihen ollut menemistä. Kuohut olisi haastavia kokeineillekin melojille ja lisäksi virtaavan joen yli meni puita, joista ei alitse tai ylitse mahtuntut.

Pohdntaa, mitä tehdään ja
miten kanootitkannetaan.

Ajattelin, että olisiko paras hakea auto ja peräkärry ja siirtää kanootit reilun kilometrin päässä olevalle Setälän lammelle. Mutta reipas asiakasporukka oli toista mieltä: Kannetaan kanootit kuohuvien ohi! Näin tehtiin ja oikea valinta se olikin. Kannettavaa kertyi 300-400 metriä, mutta sen jälkeen joki oli taas mukavasti melottavissa.

Pieni Setälänlammi tuntui lähes järveltä kun sinne saavuttiin. Vesi oli korkealla laajentaen lampea ja jotenkin joen matkalla oli tottunut rannan läheisyyteen. Lammilta jatkoimme vielä puolisentoista kilometriä alittaen mm. Museorautatien. Junaa ei tällä kertaa näkynyt, mutta kuulemma junat jo tilausajoja ajavat. Oisi joskus mukava nähdä höyryävä juna kanootista.

Rantautumiskohdastamme olisi vielä kolmisen kilometriä Myllykoskelle, joka jälleen täytyy kiertää maitse. Joku porukasta mainitsi, että eiköhän nähdä samassa paikassa vuoden päästä ja jatketa matkaa aina Loimijoelle saakka. Mielellään olen silloinkin mukana!

Pääosin peltojen keskellä kulkeva Jänhijoki on varmasti keväällä ja "sadekausien" jälkeen parhaimmillaan. Paikallisten asukkaiden mukaan joki ainakin kakkostieltä ylävirtaan olevalla osuudella saattaa kuivua melontakelvottomaksi. Mutta nyt Vapunaattona joki oli makeimmillaan ja menossa oli seikkailun makua.