lauantai 19. lokakuuta 2013

Isovanhempien päivänä Hyypiöllä

Polun varren kuusesta tutkittiin sen noin 100 vuosirengasta
Hyypiön  luontopolku Liesjärven kansallispuistossa on noin 3 km pitkä. Erärenki tarjosi 19.10.-13 sen kulkemiseen opastusta ja pientä kuvallista tehtävää.

Aamukymmeneltä polulle lähdimme nolla asteisessa aurinkoisessa kelissä viiden hengen ryhmänä. Lumen hieman liukastamasta polusta selvittiin ja tehtävätkin ratkottiin. Rengaslenkki Hyypiönkallioille kesti reilu puolisentoista tuntia ja kun päälle juotiin mehut sekä kokeiltiin puhallusputkiammuntaa, aikaa kului parisen tuntia.

Opastuksia olisi Isovanhempien päivänä ollut toinenkin, mutta iltapäivällä ei Pirttilahteen saapunut polulle halukkaita lähtijöitä. Tapahtuma liittyi Hämeen luontokeskuksessa vietettyyn Isovanhempinen ja lastenlasten yhteiseen päivään.

Erärenki

tiistai 8. lokakuuta 2013

Melomassa Liesjärvellä 4.10.2013

Voin kuinka upea päivä osuikin kohdallemme , kun lähdimme melontaretkelle Liesjärvelle Erärengin kanootilla.  Kopinlahti oli tietysti melko tyyni, kun otimme erärengin kanoottia telineestä. Olipa muuten todella kevyt kantaa rantaan, vaikka kanootti on minusta suuri kokoinen. Alkumatka taittui todella mukavasti. Onneksi erärenki soitteli vielä ja kertoi, että jos ette jaksa/halua meloa Korteniemestä takaisin niin kanootin voi jättää Korteniemeen. Erärenki tarjoaa tälläisenkin palvelun, että voit sitten tulla mukavasti patikoiden takaisin autolle Kopinlahteen. No niin ja sitten siihen melonta reisuun. Niinkuin mainitsin niin alkumatka taittui mukavasti ja eikä tuuli haitannut. Aurinko paistoi kirkkaasti ja kanootti oli todella tukeva ei lainkaan kiikkerä. Ei siis tarvinnut pelätä, että se kaatuu kun vaihdat asentoa tai melaa puolelta toiselle. Tietysti erärenki oli antanut meille mukaan pelastusliivit ja rakkaalle käynnykälle vesitiviin purkin, joka kelluu jos satut kaatumaan kanootilla. Päästyämme Kopinlahdelta hieman ohi Savilahden saaren se ihanuus sitten alkoikin. Tuuli olikin aikamoinen ja laineet olivat ihan "vaahtopäitä" ja miten siinä sitten oikein edetään. Jaakko antoi neuvoja ja huusi tahtia minulle, että pysyisimme kurssissa. Meloin vain vasemmalla puolella, vaikka tahdin huutaja ilmoitti, että ykskaks vaihto,ykskaks vaihto. Katsoin vain parhaimmaksi, että melon saamaa puolta ja Jaakko sai takana huhkia olan takaa, jotta pääsimme eteenpäin.
     En ottanut aurinkolaseja mukaan, sillä niitä olisi tarvittu mutta Jaakolla ne tietysti oli mukana.  Ja eihän minulla ollut silmälasejakaan, että olisin voinut tarkastella Erärengiltä saatua karttaa. Olin näet ensimmäistä kertaa näin pitkällä Liesjärvellä ( yleensä kääyntynyt takaisin soukon kohdalla) ja olisi ollut mukava tutkailla karttaakin mutta ei se kyllä olisi onnistunut sinä tuulessa.
         Olimme siis päättäneet, että melomme Korteniemeen ja tarkoitus oli myös meloa takaisin mutta ne  "vaahtopäät". Jaakon mielestä olemme luusereita jos emme melo takaisin. Jossain kohtaa vain tuntui siltä, että ajaudumme siihen saareen, jossa on kalasääsken pesä, joten päätös takaisin paluusta kävellen syntyi aika vaivattomasti. Pääsimme Ahonnokan ohi niin sitten olimmekin jo taas melkein peilityynessä järvessä melomassa ja kuinka upeaa se melominen sitten olikaan. Niinhän se on kuin elämä yleensäkkin tyyntä ja välillä myrskyä. Pääsimme hienosti nuotiopaikalle ja teimme tulet sekä paistoimme makkarat. Kannoimme kanootin vielä Korteniemen riihelle, jotta Erärenki sai haettua kanootin näppärästi takaisin. Lähdimme patikoimaan Kopinlahdelle ja metsä oli välillä ihan kuin jostain sadusta. Olimme mielestäni kuin Hannu ja Kerttu mutta Jaakko palautti minut maanpinnalle, että et sä Kertusta kyllä käy :)). Retki oli mukava ja rentouttava äiti poika laatuaikaa, joten kannattaa kokeilla. Ja tässä olemme saapumassa Korteniemen rantaan ja tuulesta ei juuri tietoakaan...

lauantai 5. lokakuuta 2013

Melomassa Loimijoella



29.9.2013, Forssan keskusta, Loimijoki

Sormet hieman jäykkinä neljän tunnin nokkoslangan muokkaamisen jälkeen tuntui hyvältä päästä sisätiloista ulos raikkaaseen syysilmaan. Tuuli hieman harmahtavalta taivaalta, mutta se ei vähentänyt intoa päästä kanoottiin. Joki näytti tyyneltä ja rantavallit suojasivat navakammalta tuulelta. Olihan se meno erilaista näin oppaan kyydissä, jonka tärkein tehtävä kuitenkin oli huolehtia muiden osallistujien turvallisuudesta ja opastuksesta. Etenimme siis verkkaiseen tahtiin. Suuntasimme Tammelaan päin.

Mielenkiintoiselta tuo Forssa näytti joelta katsottuna. Prismakin niin lähellä, mitä taas Prismasta katsottuna joelle päin ei arvaisi. Alitimme siltoja, joista vesi pisaroi poistoputkia myöten, rannalta kuului kesälintujen viserrystä, mikä kummastutti kovin. Olisiko ollut äänite, mikä oli päällä. Vai laukesiko se kun me menimme vierestä? Rantatörmät vaikuttivat kovin korkeilta, mutta kyllä olin löytävinäni matkallamme pari kohtaa, joista voisi nousta kesken kaiken pois jalkoja paljonkaan kastelematta. Teimme lautan pysähtyäksemme vastaan tulevan pienen aluksen puskuttaessa rauhaisasti ohitsemme. Samalla oli hyvä juoda vähän ja kertoa tuntemuksia. Aurinkokin sattui juuri lämmittämään ihanasti. Olimme tulleet sellaisen puolisen tuntia, joten käännyimme takaisin Forssan keskustaan päin. Vähän jäi vaivaamaan, kuinka pitkä matka olisi ollut Papinsillalle, mutta senhän selvitän vielä joskus. 

Aloin palelemaan takaisin meloessamme. Tuuli sopi nyt paremmin vastaan. Jokusen roskan, tyhjän kanisterin ja tyhjiä tölkkejä matkalla havaitsin, mikä sinänsä oli miinusta muuten niin idylliselle paikalle ja esteetikon silmilleni. Pidin myös joen leveydestä, missä oli tilaa ohitella ja tulla vastaan. Mutkatkin loivat mukavaa jännitettä...halusin nähdä mutkan taakse.

Kaunein paikka kuitenkin oli mielestäni kirjaston vierestä joen yli menevä silta, Koskisilta. Ne kaaret, kivet, rantojen puut ja niiden syksyn oranssiksi värittämät lehdet ja se idyllinen tunnelma. Aivan kuin olisimme olleet jossain aivan muualla kuin kaupungissa. Hiljaisuus. Rauha. Kunnes tuli vastaan jokialus, put,put...lumous särkyi.

Kävimme kääntymässä Jannun luona, emmekä pidemmälle olisi voineet mennäkään. Alkoi loppu häämöttää, mikä tuntui oikeastaan ihan hyvältä. Sormeni olivat taas kankeina, nyt kylmästä(Vaikka oli minulla sormikkaat). Taisin muutenkin palella. Pari tuntia kului rattoisasti ja piankos taas lämpesin auttaessani nostamaan kanootteja peräkärryyn. Toiste ilman muuta olisi päästävä uudestaan ja vaikka ihan Tammelaan asti ja takaisin

Kiitos Jounille tästä kokemuksesta!

Terv. Pirjo