Ajatus melontaretkestä Liesjärvelle syntyi jo aikaisemmin kesällä eräopaskurssilla ollessani. Pitäisi taas kaverin kanssa lähteä syksyllä jokavuotiselle, sanoisinpa jo perinteeksi muodostuneelle, luontoretkelle.
Vaihtelua perinteiseen jalkapatikkareissuun toisi intiaanikanootti. Ei tarvitsisi kantaa painavaa taakkaa selässä ja pääsisi uusiin paikkoihin jo tutuksi tulleessa Liesjärven kansallispuistossa. Ei vain ollut kanoottia...
Hätään ryntäsi tietysti Jouni, eli omalle Erärenkimme, joka tarjosi oivan punaisen Nahani-kanoottinsa meidän käyttöömme. Jounin kanssa tunsimme toisemme eräopaskurssilta.
Lähdin syyskuisena perjantaiaamuna ajamaan Vantaalta ensin Riihimäeltä, mistä nappasin reippaan matkatoverini kyytiin ja sieltä ruokakaupan sekä nimeltämainitsemattoman hampurailaisravintolan kautta porhalsimme Liesjärvelle, Erärengen luokse.
Kahvipöydässä vaihdoimme Jounin kanssa kuulumiset ja hoidimme retken valmistelut. Kelluntaliivit, melat, kuormahihnat, säilytystä arvotavaroille ja kartan saimme mukaamme ennen kuin suuntasimme lopulta rantaan, missä punainen kanoottimme odotti.
Vesille lähdössä pääsimme hieman poseeraamaan Jounin kameralle ja sitten ei muuta kuin melomaan! Suuntasimme Korteniemen perinnetilalle, joka oli meille jo ennestään tuttu.
Sää oli mitä parhain! Ei olisi uskonut, että elimme jo syyskuuta. Täysin pilvetön taivas, joutsenia poikasineen, tyyni järvi ja sulavasti veden pinnalla liitävä kanootti.
Korteniemi on/oli taas ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Olimme päivän ainoat kävijät ja vaihdoimme paikalla olleen oppaan kanssa muutaman sanasen. Lampaat laidunsivat rauhassa, kanat nokkivat jyviä ja maisemat olivat ihanan idylliset.
Ruokailimme vielä Korteniemen rannalla olevalla nuotiopaikalla, lepäsimme hetken ja palasimme takaisin Savilahteen, minne pystytimme leirin. Ilta sujui joutuisasti lettuja paistaen.
Seuraavana aamuna selvisi, että en ollutkaan yöllä nähnyt unta, vaan oikeasti joku pieni ja touhukas metsänolento oli rapsutellut telttaamme ja yrittänyt päästä sisään. Samaan aikaan Savilahdessa kanssamme yöpynyt yksinäinen retkeilijä vain totesi aamulla jonkun olennon olleen hänenkin telttansa kimpussa.
Aamulla, runsaan mansikkakeittoaamiaisen jälkeen (eli koska olimme unohtaneet ostaa puuroa kaupasta), pakkasimme punaisen kanoottimme ja meloimme Kyynäränharjun sillalle. Alitimme sillan ja pääsimme Kyynäräjärven puolelle. Hetken otimme aurinkoa kanootissa maaten ja sitten totesimme, paikan nähdyksi, alitimme toistamiseen sillan ja palasimme Kopinlahteen.
Reissu sujui kaikinpuolin hyvin. Kaverini ensimelojana piti tällaisesta tavasta retkeillä ja itselleni jäi kova halu päästä taas melomaan enemmän ja pidempiä matkoja. Jopa koskien kuohut houkuttelisivat.
Mutta ehkä ensi vuonna, ellei...
Lämmin kiitos Jounille meiltä molemmilta!
Sini&Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti